Kuopiossa tapahtui keskiviikkoiltana ulosajo, jossa kuoli 17-vuotias henkilöautolla ajanut kuopiolainen mies. Kyydissä ollut nuori nainen loukkaantui.
Poliisin alustavan tiedon mukaan kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan ohitettuaan toisen auton, jolloin auto suistui ulos tieltä oikealle ja törmäsi kuljettajan puoleinen kylki edellä puuhun. Nuori kuljettaja kuoli elvytysyrityksestä huolimatta turmapaikalla.
Vammoja saanut matkustaja vietiin sairaalahoitoon.
Poliisin alustavan selvityksen mukaan onnettomuuteen on ollut ainakin osasyynä olosuhteisiin nähden väärä tilannenopeus.
17-vuotiaalla oli henkilöauton ajo-oikeus. Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Myös onnettomuustutkintalautakunta selvittää tapausta.
Turma tapahtui keskiviikkoiltana noin kello yhdeksän aikaan Hulkontiellä Kuopion keskustasta etelään.