Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avilta uusia kokoontumisrajoituksia Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (avi) kertoi torstaina uusista koronarajoituksista Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan. Rajoitukset ovat voimassa perjantaista tämän vuoden loppuun.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kielletään sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.

Lisäksi asiakas- ja yleisötilojen käyttö on järjestettävä siten, että tiloissa voidaan ehkäistä asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktit ja niistä johtuvat koronatartunnan riskit.

Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin henkilömäärärajaa ei tarvitse noudattaa. Koronapassia pitää kuitenkin edellyttää koko tilaisuuden osalta ja se pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä.

Koronapassin voi avin mukaan ottaa käyttöön esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, kuntosaleilla, uimahalleilla ja yleisissä saunoissa sekä museoissa.

Koronapassia ei edellytetä alle 16-vuotiailta. Koronapassia ei saa myöskään edellyttää sellaisissa tiloissa, jotka ovat tavanomaisen elämän tai lakisääteisten oikeuksien kannalta olennaisia. Tällaisiksi luokitellaan esimerkiksi apteekit, vähittäiskaupat, postit, huoltoasemat ja kirjastot.