Haitilla ainakin 60 ihmistä on saanut surmansa polttoainetta kuljettaneen säiliöauton räjähdyksessä tiistaiaamuna, kertovat viranomaiset.
Polttoainerekka räjähti Haitin pohjoisrannikolla, maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Cap-Haitienissa. Paikallisviranomaisten mukaan uhrit paloivat niin pahoin, että heidän tunnistamisensa on mahdotonta.
Apulaispormestari Patrick Almonor kertoi uutistoimisto AFP:lle, että uhreja etsitään yhä räjähdyspaikan ympäristöstä. Aikaisemmin hän kertoi, että räjähdys sytytti tuleen parisenkymmentä taloa alueella. Myös niistä voi viranomaisten mukaan löytyä vielä lisää uhreja.
Haitin pääministeri Ariel Henry julisti maahan kolmen päivän kansallisen suruajan räjähdyksen jälkeen. Hän lupasi myös kenttäsairaaloiden pystyttämisestä loukkaantuneiden hoitamiseksi.