Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Laajan Cannonball-huumejutun käsittely alkaa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa, kevään ensimmäinen yhteishaku käynnistyy tänään

Laajan Cannonball-huumejutun käsittely alkaa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa alkaa tänään liivijengi Cannonballiin liittyvän laajan huumejutun käsittely.

Jutussa on yli 20 syytettyä Kanta- ja Päijät-Hämeestä. Syytteet koskevat muun muassa törkeitä huumausainerikoksia ja ampuma-aserikoksia.

Poliisi on aiemmin kertonut, että jutussa on tutkittu huumeiden laajamittaista maahantuontia ja levitystä. Ainakin osalla syytetyistä on poliisin mukaan yhteyksiä Cannonballiin.

Juttu liittyy isoon kansainväliseen operaatioon, jossa rikollisia eri maissa huijattiin käyttämään Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n kehittämää viestintäalustaa.

Kevään ensimmäinen yhteishaku käynnistyy tänään

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku käynnistyy tänään ja päättyy kahden viikon kuluttua.

Nyt haetaan korkeakoulujen vieraskieliseen koulutukseen sekä Taideyliopistoon.

Tarjolla on runsaat 300 hakukohdetta.

Kevään toinen yhteishaku on maaliskuussa ja tuolloin voi hakea korkeakoulujen suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen.

Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen koulutukseen. Ensimmäisen haun tuloksia julkaistaan helmikuun alusta alkaen. Kaikki tiedot kerrotaan viimeistään kesäkuun ensimmäisenä perjantaina.

Lux Helsinki -valotaidetapahtuma alkaa tänään

Lux Helsinki -valotaidetapahtuma käynnistyy tänään eri puolilla kaupunkia ja on avoinna koko loppuviikon.

Ohjelmaa on jouduttu jonkin verran muuttamaan koronatilanteen vuoksi. Valotaideteokset sijaitsevat pääosin ulkotiloissa, ja näyttelyn suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota yleisön mahdollisuuksiin pitää etäisyyksiä, kertovat järjestäjät.

Tunnetuista rakennuksista esimerkiksi Olympiastadion ja Eduskuntatalo saavat uutta ilmettä valon avulla. Näyttely levittäytyy myös keskustan ulkopuolelle.

Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle vain terveinä. Järjestäjät suosittelevat maskien käyttöä teosten läheisyydessä.

Näyttely on järjestäjien mukaan kerännyt yleensä yli puoli miljoonaa kävijää.

Vuodentakainen hyökkäys kongressiin jakaa yhä yhdysvaltalaisia

Tuolloisen presidentin Donald Trumpin kannattajien hyökkäys kongressitaloon vuosi sitten loppiaisena jakaa yhä mielipiteitä Yhdysvalloissa.

Professori Benita Heiskanen Turun yliopiston John Morton -keskuksesta näkee, että tapahtuman merkityksellistämisestä on käyty kovaa vääntöä. Republikaanien keskuudessa hyökkäys tuomittiin laajasti sen tapahtuessa, mutta myöhemmin sitä on vähätelty.

Kyselyjen mukaan valtaosa yhdysvaltalaisista näkee mellakoitsijoiden uhanneen demokratiaa ja pitää Trumpia merkittävässä määrin vastuullisena tapahtuneesta. Suuri osa republikaaniäänestäjistä katsoo, että Trumpilla oli vain vähän tai ei lainkaan vastuuta hyökkäyksestä.

Ex-presidentti Trump perui kongressitalomellakan vuosipäivälle aikomansa lehdistötilaisuuden

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on ilmoittanut peruvansa loppiaiselle suunnittelemansa lehdistötilaisuuden.

Loppiaisena on kulunut vuosi siitä, kun Trumpia tukeneet mellakoitsijat hyökkäsivät Capitol-kukkulalla sijaitsevaan kongressitaloon estääkseen Joe Bidenin presidentinvaalivoiton vahvistamisen.

Trumpin oli määrä pitää puheensa vain muutamia tunteja Bidenin puheen jälkeen. Lausunnossaan Trump toisti valheellista väitettään siitä, että Biden voitti presidenttikilvan vilpin avulla. (Lähde: AFP)

Haitin presidentin murhasta nostettiin syytteet kolumbialaismiestä vastaan

Yhdysvaltalaisviranomaiset ovat nostaneet syytteet eläköitynyttä kolumbialaissotilasta vastaan Haitin presidentin murhasta.

Karibialla sijaitsevan saarivaltion presidentti Jovenel Moise ammuttiin kotonaan viime vuoden heinäkuussa.

43-vuotias kolumbialaismies otettiin kiinni lentokentällä maanantaina. Sieltä hänet luovutettiin Yhdysvaltoihin.

Jos mies tuomitaan, häntä odottaa elinkautinen vankeusrangaistus.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Haitin presidentin salamurhan toteutuksessa oli mukana yhteensä yli 20 ihmistä. (Lähde: AFP)

Luostarinen ja Lundell osana Floridan maalijuhlaa, Columbuksen maalilla Korpisalo koki karvaan tappion

Jääkiekon NHL:ssä Florida Panthers on voittanut kotikaukalossaan Calgary Flamesin maalein 6–2. Maalijuhlasta pääsivät nauttimaan myös suomalaishyökkääjät Eetu Luostarinen ja Anton Lundell , jotka syöttivät maalit mieheen.

Toisaalla Columbus Blue Jackets koki karvaan tappion, kun vieraana ollut Tampa Bay Lightning vei voiton lukemin 7–2. Columbuksen maalilla oli koko ottelun ajan suomalaisvahti Joonas Korpisalo , joka päästi jo ensimmäisessä erässä kiekon kolmesti maaliin.

Columbuksen suomalaishyökkääjä Patrik Laine ei yltänyt tehopisteille.

Cleveland hävisi niukasti Memphisille, Markkanen heitti 13 pistettä

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen edustama Cleveland Cavaliers on hävinnyt kotikentällään Memphis Grizzliesille pistein 106–110. Memphisille voitto oli jo kuudes perättäinen.

Cleveland otti johdon ensimmäisessä neljänneksessä, mutta lopulta hyvin tasaisin piste-eroin pelattu ottelu päättyi Memphisin voittoon.

Markkanen heitti ottelussa 13 pistettä ja otti kuusi levypalloa. Avauskokoonpanossa ollut suomalainen sai peliaikaa yli 36 minuuttia.

Ottelun tehokkain oli koronaprotokollan takia sivussa ollut ja nyt kentälle paluun tehnyt Clevelandin Darius Garland 27 pisteellä.