Kaukolämpöä on riittänyt kovista pakkasista huolimatta kaupungeissa, joiden voimaloihin metsäyhtiö UPM :n lakot ovat vaikuttaneet.
– Meillä on riittänyt lämpöä kaikille asiakkaille, kertoo Kouvolassa toimivan KSS Energian toimitusjohtaja Marko Riipinen.
KSS tuottaa hetkellä lämpöä biopolttoaineiden sijasta öljyllä ja maakaasulla, joihin siirryttiin lakon alkaessa.
Myös Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Arto Nikkanen kertoo, ettei lämmön riittävyys ole ollut ongelma. Lappeenrannassa voimalan operointi on siirretty ulkopuoliselle yritykselle.
Kaakkois-Suomessa pakkaset paukkuivat Ilmatieteen laitoksen mukaan tiistaina jopa –24 asteessa. Raumalla sen sijaan sää oli jo lauhtunut muutamaan pakkasasteeseen.
Kouvolan, Lappeenrannan ja Rauman energiayhtiöt ovat vedonneet Paperiliittoon ja UPM:ään, jotta kaupunkien lämmönjakelu ei joutuisi kärsimään työtaisteluista.