Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Autojen ensirekisteröinnit romahtivat ennätysalas EU:ssa – korona ja puolijohdepula vaikuttivat kielteisesti autojen valmistukseen

Autojen ensirekisteröinnit putosivat viime vuonna alemmaksi kuin koskaan vuonna 1990 alkaneen tilastointihistorian aikana, kertoo Euroopan autovalmistajien liitto (ACEA). Rekisteröinnit laskivat 2,4 prosenttia 9,7 miljoonaan autoon.

Viime vuoden pudotus on jatkoa toissa vuoden romahdukselle, jolloin ensirekisteröintien määrä sukelsi lähes 24 prosenttia. Koronarajoitusten lisäksi autokauppaa on hidastanut maailmanlaajuinen komponenttipula.

– Lasku oli seurausta puolijohdepulasta, joka vaikutti kielteisesti autojen tuotantoon koko vuoden ajan, mutta erityisesti vuoden 2021 toisella puoliskolla, ACEA kertoo.

Useat autotehtaat joutuivat viime vuonna sulkemaan ovensa määräajaksi komponenttien saatavuusongelmien vuoksi. Näkymät tälle vuodellekaan eivät ole häävit.

– Tilanteen pitäisi parantua vuoden puoliväliä kohti, mutta se ei tarkoita sitä, ettei muita ongelmia nousisi esiin. Ne koskevat raaka-aineita, hankintaketjuja ja työvoimapulaa, arvioi Alexandre Marian AlixPartners -konsulttiyhtiöstä.

Euroopan automarkkinoita on jarruttanut myös se, että kuluttajat ajavat vanhoilla autoillaan aiempaa pitempään odotellessaan sähköautojen halpenemista.

Saksa painoi Euroopan automarkkinoita

Euroopan automarkkinoita painoi eniten yli 10 prosentin pudotus ensirekisteröinneistä Saksassa. Saksa on ylivoimaisesti suurin automarkkina Euroopassa 2,6 miljoonalla autolla. Osuus on yli neljännes EU:n ensirekisteröinneistä.

Sen sijaan muilla suurilla automarkkinoilla Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa ensirekisteröinnit kasvoivat maltillisesti.

Volkswagenin myynti putosi 4,8 prosenttia, mutta konserni säilytti johtoasemansa Euroopassa yli 25 prosentin markkinaosuudella.

Myös muiden suurimpien autovalmistajien myynti sakkasi. Toiseksi suurimman valmistajan Stellantisin eli Peugeot-Citroenin, Fiatin ja Chryslerin fuusioyhtiön markkinaosuus oli vajaat 22 prosenttia.

Kolmanneksi suurimman Renaultin markkinaosuus romahti alle 11 prosenttiin. Neljänneksi suurin valmistaja Euroopan markkinoilla oli korealainen Hyundai Group , jonka merkkejä on Hyundain lisäksi KIA.