Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

The Power of the Dog valittiin parhaaksi elokuvaksi Britannian Bafta-gaalassa

Uusiseelantilaisohjaaja Jane Campionin lännenelokuva The Power of the Dog on voittanut parhaan elokuvan palkinnon Britannian Bafta-gaalassa. Campion sai elokuvasta myös parhaan ohjaajan Baftan.

Britannian elokuva-alan Bafta-palkintogaala järjestettiin Lontoossa sunnuntaina. Palkinnoista kerrotaan gaalan verkkosivuilla .

Campion palkittiin ohjauksestaan aiemmin tänä vuonna jo Golden Globella. Lisäksi Campionin ohjaama ja käsikirjoittama Netflix-elokuva on ennakkosuosikkina myös Oscareissa. Elokuvan povataan vievän Oscareissakin sekä parhaan elokuvan että ohjaajan palkinnot.

Parhaan naispääosan esittäjän palkinnon sai Joanna Scanlan roolistaan elokuvassa After Love.

Parhaasta miespääosasta palkinto meni niin ikään Golden Globeissakin menestyneelle Will Smithille elokuvasta King Richard.

Smith esittää elokuvassa tennistähtien Venus ja Serena Williamsin isää Richard Williamsia. Tammikuussa hän sai roolistaan parhaan draamaelokuvan miespääosan Golden Globe -palkinnon.

Tieteiselokuva Dyyni nappasi viisi palkintoa

Miessivuosan palkinto meni Bafta-gaalassa Coda-elokuvassa näytelleelle Troy Kotsurille. Naissivuosan pystin puolestaan nappasi West Side Storyn Ariana Debose.

Alkuperäisen käsikirjoituksen palkinnon Bafta-gaalassa vei Paul Thomas Andersonin ohjaama ja käsikirjoittama Licorice Pizza. Parhaan animaation palkinto meni Disneyn Encanto-elokuvalle, kun taas parhaan dokumentin palkinnon sai Summer of Soul.

Parhaan kuvauksen Baftan sai Denis Villeneuven Dyyni-elokuva, joka perustuu Frank Herbertin samannimiseen kirjasarjaan. Tieteiselokuva Dyyni sai kaikkiaan viisi palkintoa, muun muassa äänisuunnittelusta ja erikoistehosteista.

Parhaan ei-englanninkielisen elokuvan palkinnon sai vastaavassa kategoriassa Golden Globenkin napannut japanilaiselokuva Drive My Car, jonka on ohjannut Ryusuke Hamaguchi.

Matto punainen, asusteet sinikeltaisia

Punaisella matolla useat tähdet osoittivat Gaalan edellä tukeaan Ukrainalle. The Power of the Dog -elokuvassa Phil Burbankia esittänyt Benedict Cumberbatch oli laittanut takkiinsa pienen Ukrainan lipun värejä kantavan rintamerkin, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC .

Cumberbatch kertoi rintamerkkinsä olevan pieni ele, mutta sanoi olevansa tietoinen, että se saatettaisiin nähdä vain muodollisuutena.

Hän alleviivasi tarvetta jatkaa oman valtion poliitikoiden painostamista pakolaiskriisin osalta sekä painostaa myös Venäjän hallintoa.

– Jatkaa auttamista kaikilla tavoin, millä voimme – oli kyse sitten lahjoituksista tai pakolaisten majoittamisesta, kaikkea mitä odotan voivani tehdä ja olen tehnyt, Cumberbatch sanoi BBC:n mukaan.

Britannialainen Cumberbatch oli ehdolla parhaan miespääosan palkinnon saajaksi. Samaa pystiä havitteli myös maanmies Stephen Graham, joka oli ehdolla Boiling Point -elokuvan myötä.

Cumberbatchin tavoin myös Graham esiintyi sinikeltaiseen asusteeseen sonnustautuneena. BBC:n mukaan Grahamin rintaa koristi keltasininen nauha ja hän painotti olevan elintärkeää, että sota huomioidaan gaalassa.

– Olemme valtavan kiitollisia toimittajille ja elokuvantekijöille, jotka käsittelevät Ukrainaa, Baftan edustaja Krishnendu Majumdar kertoi yleisölle ennen seremoniaa.

Kahdentoista Oscar-ehdokkuuden Bafta-voittaja

Jos Campion nappaa The Power of the Dog -elokuvallaan myös Oscar-palkinnon, tulee hänestä kaikkien aikojen kolmas ohjauksesta Oscarilla palkittu nainen.

Vuonna 2010 The Hurt Lockerista palkittu Kathryn Bigelow oli ensimmäinen ja viime vuonna Nomadlandista palkittu Chloe Zhao toinen.

Golden Globeissa The Power of the Dog oli vasta toinen naisen ohjaama elokuva, joka on voittanut parhaan draaman palkinnon. Campion puolestaan oli järjestyksessään kolmas parhaana ohjaajana Golden Globe -palkittu nainen.

Parhaan elokuvan Baftan saaneella The Power of the Dogilla on Oscar-ehdokkuuksia yhteensä 12.

Miespääosan Oscaria on veikattu niin ikään Baftan ja Golden Globen napanneelle Will Smithille Williamsin siskosten valmentajaisän esittämisestä.

Oscar-palkinnot jaetaan Suomen aikaa varhain aamulla 28. maaliskuuta Los Angelesissa.

---

Lähteenä myös uutistoimisto AFP