Norjalaisen Joachim Trierin ohjaama The Worst Person in the World oli Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjan puhutuimpia teoksia. Naispääosaa esittävä Renate Reinsve voitti festivaalin päätteeksi parhaan naisnäyttelijän palkinnon Spike Leen johtamalta tuomaristolta.
Elokuva on draamakomedia tämän ajan nuorista oslolaisista aikuisista. Se on kevyempi kuin järeät Cannes-voittajat yleensä.
– Lähdin tekemään elokuvaa rakkaudesta ja intohimosta, Trier sanoi STT:lle Cannesin elokuvajuhlilla heinäkuussa 2021.
Päähenkilö on Reinsven näyttelemä Julie, jota elokuva seuraa joidenkin vuosien ajan. Polveileva tarina sivuaa parisuhteita, odotuksia elämältä ja yleensä länsimaista kulttuuria sellaisena kun se arjessa ilmenee, niin tapoina kuin taiteena. Trierillä on kriittinen katse, mutta kokonaiskuvassa on enemmän huumoria kuin sormenheristelyä.
Trier kertoo, että elokuvan ensimmäisestä näytöksestä lähtien häneltä on usein kysytty, miten hän miehenä on päätynyt kirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvan, jossa samastumishenkilö on nainen. Ohjaaja väittää, ettei ajatellut asiaa koko elokuvanteon aikana.
– En ymmärrä, mikä siinä on epätavallista. Olen kirjoittanut kaikenlaisia hahmoja. Olisi naurettavaa ajatella, että jokainen heistä olisi omakuvani, Trier sanoo. The Worst Person in the World on nyt Oscareissa ehdolla parhaan ei-englanninkielisen elokuvan ja parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen kategorioissa.
Seksiä ja romantiikkaa
Tyylilajina on arkisen uskottavuuden tavoittelu tunteellisuutta kaihtamatta. Vaikka henkilöt eivät olisikaan tietoisia heijastuksia Trierin persoonasta, hän kertoo varastavansa omista kokemuksistaan.
– Ystäväni Karl Ove Knausgård jakoi koko elämänsä romaaneina maailmalle. Se on rohkeaa. Elokuvantekijänä turvanani on se, että näyttelijät ovat minun ja vastaanottajan välissä.
Trier esittää ihmissuhde-elokuvien tyypillisiä kohtauksia eri tavalla kuin on totuttu. Esimerkiksi pitkä pariskunnan eropäätöstä kuvaava jakso tuntuu vuoroin arkisen koomiselta ja surulliselta, mutta aina sympaattiselta henkilöitä kohtaan.
– Halusin näyttää tilanteen, jossa kumpikin on haavoittuvainen ja rikki. Eroaminen sattuu, se on karmeaa.
Samalla kohtauksessa väreilee nostalgiaa eli väistämättä myös romantiikkaa. Ilman niitä suru olisi laimeampaa.
– Olen romantikko. Elokuva ei ole musikaali, mutta halusin sen tuntuvan usein kuin musikaalilta.
Seksikohtaukset Trier uskalsi toteuttaa nimenomaan siksi, että näkökulma on Julien hahmon. Reinsve ikään kuin ohjasi kohtaukset yhdessä ohjaajan kanssa, Trier kuvailee.
– Renate oli jo kymmenen vuotta sitten pienessä roolissa elokuvassani Oslo, August 31st. Ajattelin silloin, että hänestä tulee tähti, Trier kertoo.
The Worst Person in the World on kuitenkin ensimmäinen draamaelokuva, jossa 35-vuotias Reinsve nähdään pääosassa.
– Kollegani ovat varmaan sokeita, Trier sanoo ja nauraa.
Epäkorrektin rajoja etsimässä
Yksi elokuvan keskeisistä hahmoista on sarjakuvantekijä Aksel (Anders Danielsen Lie), jonka 1990-luvun teokset nostetaan tikunnokkaan. Ne ovat epäkorrekteja, nykyisten normien mukaan sopimattomia. Aksel joutuu selittelemään taidettaan ja asettuu televisiohaastattelussa hieman nolosti puolustuskannalle.
– Keskustelin kahden kriitikon kanssa. Toinen piti Akselin sanomia asioita totena ja kehui, että otin hänen puolensa. Toisen mielestä kohtaus näytti hyvin, millainen kusipää Aksel on, Trier kuvailee.
– Ja he kumpikin olivat nähneet saman kohtauksen. Silloin tunsin onnistuneeni elokuvantekijänä. Elokuvassa voi nähdä erilaisia asioita. Katsoja tekee elokuvan.
The Worst Person in the World tarkoittaa maailman huonointa ihmistä. Kyse on ainakin Julien riittämättömyyden kokemuksesta. Toisetkin hahmot heittäytyvät suorastaan itseinhoon, joka voi olla yhtä paljon koomista kuin traagista.
– Elokuvan nimi on hyvin norjalainen. Mehän janoamme omaa epäonnistumistamme ja nautimme surkeudessa rypemisestä.