Tietotekniikkajätti Microsoft rakentaa datakeskusalueen Suomeen. Hankkeesta torstaina julkaistun tiedotteen mukaan datakeskusalue myös tuottaa päästötöntä kaukolämpöä Fortumin asiakkaille pääkaupunkiseudulla.
Yhteishankkeessa Microsoft rakentaa Espooseen ja Kirkkonummelle datakeskusalueen ja Fortum sen yhteyteen hukkalämmön kierrätyksen kaukolämpöverkkoon. Kantaverkkoyhtiö Fingrid vastaa sähkönjakeluun liittyvistä investoinneista.
Datakeskusten tuottama hukkalämpö tulee kattamaan noin 40 prosenttia Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen kaukolämmöntarpeesta. Kyseessä on maailman suurin datakeskusten hukkalämmön talteenottoprojekti ja tiettävästi Suomen historian suurimpia yksittäisiä ICT-investointeja.
Valmistuessaan datakeskusten avulla saavutetaan 400 000 tonnin vuotuinen hiilidioksidipäästöjen pysyvä vähennys, tiedotteessa kerrotaan.
Lisätehoa pilvipalveluihin
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo tiedotteessa, että hanke nopeuttaa Suomen digitaalista kasvua ja samalla puhdistaa maan energiajärjestelmää.
Mukana olevien yhtiöiden mukaan investoinnilla on määrä vastata Suomessa jatkuvasti kasvavaan pilvilaskennan kysyntään. Hanketta on valmisteltu useita vuosia yhdessä muiden muassa kaupunkien ja kuntien kanssa.
Microsoftin Länsi-Euroopan alueen johtaja Cindy Rose puolestaan sanoo tiedotteessa, että Suomi on digitalisaation ja innovoinnin kärkimaa, jossa maailmanluokan yhtiöt ja edistyksellinen julkinen sektori edistävät yhteiskunnan ja yritysten digitaalista murrosta.
Microsoftilla on Suomessa yli 45 000 kaupallista asiakasta ja noin 2 000 kumppaniyritystä. Valtaosa suomalaisista käyttää Microsoftin palveluja.