Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin tukikohdaksi varmistui Utti

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin tukikohdaksi on varmistunut Kouvolassa sijaitseva Utti. Asiasta päätti sote-ministerityöryhmä.

Päätös lääkärihelikopterin sijoittamisesta Uttiin tehtiin jo vuonna 2018 hallituksen reformiministerityöryhmässä, mutta sittemmin asia mutkistui. Toinen ehdotettu sijoituspaikka oli Lappeenranta.

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoo olevansa tyytyväinen, että alkuperäisessä päätöksessä pitäydyttiin.

– Tätä tietoa on odotettu Kaakkois-Suomessa pitkään. On hienoa, että lääkärihelikopterin tukikohta etenee suunnitelmien mukaan Uttiin, kuten aiemmin on jo linjattu. Kiitos myös ministeri Aki Lindénille (sd.) ratkaisun löytymisestä, Paatero sanoo tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että Utti osoittautui jo aiemmin tehdyn päätöksen yhteydessä parhaaksi sijoituspaikaksi. Sijoituspaikka kattaa niin merialueen, Kymenlaakson kuin Etelä-Karjalan sekä osan Hämettä ja Uuttamaata.

– Lääkärihelikopterin katvealue kattaa kaiken kaikkiaan yli 2 miljoonaa asukasta. Sijoituspaikalle on siis vahvat perusteet, jotka pitävät edelleen. Nyt on tärkeää, että tätä työtä lääkärihelikopterin toiminnan käynnistämiseksi päästään ripeästi jatkamaan, Paatero painottaa.

Alkuperäinen tontti ei tullut kyseeseen

Rakennettava tukikohta sijoittuu Utin lentokentän yhteyteen. Alkuperäinen tontti ei kuitenkaan tullut kyseeseen.

Päätös sijoituspaikasta mutkistui, koska valmistelussa ilmeni ilmailuturvallisuutta koskevia riskejä. Utin lentokentällä harrastetaan laskuvarjohyppäämistä, jonka kanssa koptereita on vaikea sovittaa yhteen.