
Hallituksessa tapahtuu tänään kaksi ministerivaihdosta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) eroaa tehtävästään ja hänen tilalleen nimitetään nykyinen tiede- ja kulttuuriministeri, kansanedustaja Antti Kurvinen (kesk.). Kurvisen tilalle tiede- ja kulttuuriministeriksi nimitetään puolestaan kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.).
Honkonen on toisen kauden kansanedustaja Keski-Suomen vaalipiiristä ja keskustan varapuheenjohtaja. Koulutukseltaan hän on historian ja yhteiskuntaopin opettaja.
Honkonen arvioi maaliskuun lopulla, että hänen vastuualueellaan koulutuksessa ja kulttuurissa olosuhteet ovat todella vaikeat ja niiden yllä on koronan jättämä pitkä varjo. Hän sanoi, ettei hänellä ole tilanteesta mitään harhakuvitelmia.
Honkonen on luonnehtinut itseään sivistyspoliitikoksi. Ministerikautensa erääksi konkreettiseksi tavoitteeksi hän on nostanut Norjan mukaisen opintolainahyvityksen harvaan asutuille seuduille.
Presidentti nimittää uudet ministerit aamupäivällä.