Suomi on päättänyt osallistua Ukrainasta tulevien potilaiden lääkinnälliseen evakuointiin ja hoitoon osana EU:n yhteistä pelastuspalvelumekanismia. Päätöksen tehnyt Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä tiedotti asiasta keskiviikkona.
Erityisasiantuntija Lasse Ilkka sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo, että potilaiden hoidontarpeesta on kohtuullisen selkeä ennakkokäsitys. Hoidontarve on laaja.
– EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta tarjottujen joukossa osa tarvitsee hyvin intensiivistä erikoissairaanhoitoa, osa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluita. Ymmärrettävistä syistä potilailla on myös psykososiaalisen tuen tarvetta, Ilkka sanoo STT:lle.
Hänen mukaansa potilaiden evakuoinnit eivät tapahtuisi vielä lähipäivinä eikä ehkä lähiviikkoinakaan.
– Meidän pitää valmistella asiaa sairaanhoitopiirien kanssa, Ilkka sanoo.
Evakuoinnit Suomeen tehdään lentokoneilla
Pohjoismaista Tanska, Ruotsi ja Norja ovat jo evakuoineet ukrainalaisia potilaita hoidettavakseen pääasiassa lentokoneella. Lasse Ilkan mukaan ilmatie on Suomenkin tapauksessa todennäköisin vaihtoehto, mutta esimerkiksi Tanskaan potilaita on hänen tietojensa mukaan kuljetettu myös maanteitse.
Suomeen tuotavien potilaiden lukumäärästä on hyvin alustavia arvioita.
– Se on katsottava palvelujärjestelmämme kanssa, ja tilanne voi muuttua. Meidän kapasiteetissa puhutaan muutamista kymmenistä potilaista, mutta mitään lukua ei ole sovittu.
Potilaiden evakuoinnista päätettäessä huomioidaan se, ettei palvelujärjestelmän hoitokapasiteetti vaarannu, ministerityöryhmän tiedotteessa sanotaan. Puoltavan päätöksen tehneen ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii Anna-Maja Henriksson (r.).
Suomeen mahdollisesti evakuoitavat potilaat saavat tilapäisen suojelun statuksen, joten hoidon kustannuksista vastaa Maahanmuuttovirasto. Virasto järjestää myös majoituksen potilaiden mukana mahdollisesti saapuville omaisille sekä sairaalahoidosta kotiutettaville potilaille.