Lohjan pitkäaikainen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja Kivikasvojen jäsen Ilkka Lähteenmäki on kuollut.
Asian vahvisti omaisilta tiedon saanut Lohjan seudun kokoomus maanantai-iltana STT:lle. Lähteenmäen kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Länsi-Uusimaa.
Lähteenmäki oli kuollessaan 80-vuotias.
Lähteenmäki tunnettiin laulajana erityisesti 60-luvulla perustetun Kivikasvot-lauluyhtyeen jäsenenä nimellä Ilkka Hemming. Hän näytteli myös televisiosarjoissa sekä elokuvissa.
Kivikasvot-kvartettiin kuuluivat Lähteenmäen lisäksi Reserviupseerikoulun kurssikaverukset Matti "Fredi" Siitonen, Georg "Jori" Dolivo sekä Ismo Sajakorpi.