Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uimavedet keskimääräistä lämpimämpiä lähes koko maassa – sinilevätilanne edelleen rauhallinen

Pintavedet ovat olleet ajankohtaan nähden keskimääräistä lämpimämpiä lähes jokaisella mittausasemalla, kertoo Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Merja Pulkkanen.

Yli 15 asteen lämpötiloja on mitattu sisävesissä Etelä-Suomesta Oulun pohjoispuolelle ja Etelä-Lappiin saakka. Osassa alueista lämpötila voi nousta jopa 19 asteeseen. Pohjois-Lapissa pintavesien lämpötila vaihtelee 11–15 asteen välillä.

Lapin pintavedet olivat alkuviikosta 2–3 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, mutta nyt lämpötilat ovat alkaneet tasoittumaan. Esimerkiksi Inarin Inarijärvessä lämpötila on 13,2 astetta.

Etelä-Suomestakin löytyy paikkoja, joissa ollaan yhdestä kolmeen astetta keskiarvon yläpuolella. Muun muassa Tuusulan ja Järvenpään alueella sijaitsevan Tuusulanjärven lämpötila on 17,6 astetta.

Pirkanmaalla Tampereen Näsijärven lämpötila on 15 asteellaan lähellä ajankohdan keskimääräistä lämpötilaa. Pohjois-Pohjanmaan Vaalan ja Kainuun Kajaanin ja Paltamon alueella sijaitsevan Oulujärven lämpötilaksi on mitattu 16,7 astetta, mikä on jopa 1,5 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Viikonlopun aikana lämpötiloihin on vesistöennusteiden mukaan tulossa pieni notkahdus eli pintavedet hieman jäähtyvät, mutta juhannusviikonloppua kohti lämpötilat jatkavat nousuaan.

Meret saattavat lämmetä juhannukseksi muutaman asteen

Myös merivedet ovat keskimääräistä lämpimämpiä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Suomenlahdella ja Selkämerellä lämpötilat pyörivät 11–13 asteen välillä. Selkämeren rannikolla veden lämpötila nousee 14–15 asteeseen.

Saaristomerellä pysytään 12–15 asteessa, mutta rannikolle mentäessä lämpötila voi kivuta 16 asteeseen.

Perämerellä on vielä viileämpää 6–8 asteella, mutta Oulun edustalla lämpötila saattaa nousta yli 10 asteeseen.

Juhannukseen mennessä meret saattavat lämmetä yhden tai kaksi astetta.

Sinilevä lisääntynyt hieman

Sinilevähavainnot ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan lisääntyneet hieman sisävesillä ja merellä, mutta tilanne on yhä alkukesälle tyypilliseen tapaan rauhallinen.

Merellä sinilevää on havaittu pinnanalaisissa vesikerroksissa, mutta pintahavaintoja ei ole tehty. Suomenlahden rannikolla ja Saaristomerellä on tehty joitakin paikallisia, vähäisiä sinilevähavaintoja.

– Runsaimmat sinileväesiintymät Itämerellä saadaan yleensä vasta vesien lämmettyä kunnolla heinä-elokuussa, tutkija Heidi Hällfors kertoo tiedotteessa.

Vaikka järvet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä, se ei ole vaikuttanut sinilevähavaintojen määrään merkittävästi.

– Riski sinileväkukintojen muodostumiselle kasvaa, kun sää on pitkään lämmin ja heikkotuulinen, sanoo erikoistutkija Laura Härkönen.

Vedessä esiintyy edelleen paikoin siitepölyä, joka voi näyttää erehdyttävästi sinilevältä. Suomen ympäristökeskus kehottaa suhtautumaan varovaisuudella kaikkiin veden värjäytymiin, sillä sinilevän voi erottaa siitepölystä varmasti vain mikroskooppitutkimuksella.