Harjalintu pesi tänä kesänä onnistuneesti Varsinais-Suomessa, kerrotaan Birdlife Suomi ry:n tiedotteessa. Laji on tiettävästi pesinyt vain kerran aikaisemmin, 82 vuotta sitten Porissa.
Lajin pesintä Pyhärannan Kaunissaaressa varmistui, kun paikalla nähtiin heinäkuun puolivälissä useana päivänä kolmea poikasta ruokkiva emo. Poikaset olivat kuitenkin jo lähteneet pesästä, eikä pesän sijainti selvinnyt. Harjalintu on voinut pesiä pöntössä, puun kolossa tai vaikka hylätyssä ulkorakennuksessa.
Ensimmäisen kerran harjalintu nähtiin Pyhärannassa toukokuun puolivälissä. Pian kuultiin myös lajin tunnusomaista onttoa puputtavaa soidinääntä ja kyläläiset olivat havainneet kaksi harjalintua.
Jälkeenpäin on arvioitavissa, että haudonta on alkanut touko–kesäkuun vaihteessa ja poikaset ovat kuoriutuneet kesäkuun puolivälin jälkeen.
Säihkylintuihin kuuluva harjalintu on helppo tuntea. Se on noin närhen kokoinen, kellanruskea lintu, jolla on mustavalkoraidalliset siivet ja pyrstö sekä pitkä kapea nokka. Nimensä mukaisesti se voi hetkittäin nostaa päälaen höyhenet pystyyn korkeaksi harjaksi.
Harjalintu on yleinen suuressa osassa Eurooppaa, Afrikkaa ja Aasiaa. Pohjois-Euroopassa se on kuitenkin harvinainen pesimälintu. Baltian maissa kanta on hieman kasvanut viime vuosina, ja Virossa arvioidaan pesivän 5–20 paria. Ruotsissa harjalintu pesii satunnaisesti.
Suomessa harjalintuja nähdään vuosittain, enimmäkseen keväällä ja syksyllä. Viime vuosina harjalintuja on havaittu entistä enemmän, ja vuosittaiset havaintomäärät ovat nousseet pitkälti yli sadan.