Terveysalan yrityksen Pihlajalinnan oikaistu liikevoitto ennen aineettomien hyödykkeiden poistoja ja arvonalentumisia putosi huhti-kesäkuussa 7,3 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 8,9 miljoonasta eurosta.
Liikevaihto sen sijaan paisui 22 prosenttia 174 miljoonaan euroon.
– Liiketoimintamme on viime aikoina kasvanut voimakkaasti, ja kysynnän vahvistuminen on toiminut merkittävänä ajurina palvelutarjoaman kasvattamiselle. Palvelutarjoaman vahvistamisella olemme myös valmistautuneet tulevan sote-uudistuksen tuomiin muutoksiin, kertoo toimitusjohtaja Joni Aaltonen tiedotteessa.
Hänen mukaansa leikkaustoiminnan volyymit ja kannattavuus kehittyivät kuluneella vuosineljänneksellä odotuksia paremmin. Sitä vastoin lääkäriasema- ja työterveyspalveluiden kannattavuus heikkeni muun muassa koronapalveluiden vähentymisen vuoksi.