Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnosta kilpailevat tänä vuonna Jätkäsaaren koulu Helsingissä, Serlachiuksen taidesauna Mänttä-Vilppulassa ja Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjaus.
Palkinnon esiraadin puheenjohtaja Panu Lehtovuori kuvailee tiedotteessa ehdokaskolmikkoa "arkkitehtonisiksi, maisemallisiksi ja urbaaneiksi".
Lokakuun 3. päivänä julkistettavan voittajan valitsee elokuvaohjaaja Klaus Härö.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA myöntää palkinnon nyt yhdeksättä kertaa. Viime vuonna voittaja oli Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri. Tuolloin palkinnon saajan valitsi filosofi Esa Saarinen.
Finalistikohteet valitsee vuosittain vaihtuva, Suomen Arkkitehtiliiton kokoama esiraati. Palkinto myönnetään kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta.