Lakko Oulun Kontinkankaan hyvinvointikeskuksen Kontinkankaan-Myllyojan kotihoidossa on alkanut puoliltaöin.
Hoitajaliittojen Tehyn ja Superin lakon on määrä kestää neljä vuorokautta.
Oulun vanhustyön johtajan viransijainen Maria Vahtola on vakuuttanut, että lakosta huolimatta kaikki asiakkaat hoidetaan.
Kotihoidon käynnit ovat kuitenkin tavanomaista lyhyempiä, ja esimerkiksi suihkussa käyntejä voidaan joutua siirtämään myöhempään aikaan.
Hoitajien työriidan sovittelua on määrä jatkaa tänään. Julkisen alan hoitajat ovat olleet vailla työehtosopimusta maaliskuun alusta asti.
Narkolepsiaan sairastuneita vaatii käräjillä vahingonkorvauksia sikainfluenssarokotteen vuoksi
Joukko sikainfluenssarokotteen jälkeen narkolepsiaan sairastuneita vaatii Lääkevahinkovakuutuspoolilta korvauksia Helsingin käräjäoikeudessa.
Riitajutun pääkäsittely alkaa tänään.
Seitsemän ihmistä nosti kanteen poolia vastaan, koska heillä todettiin narkolepsia yli kaksi vuotta sen jälkeen, kun he olivat ottaneet Pandemrix-sikainfluenssarokotteen. Aiemmin Lääkevahinkovakuutuspooli on evännyt heidän korvauspyyntönsä vedoten siihen, että narkolepsia on todettu liian myöhään.
Suomessa annettiin Pandemrix-nimistä rokotetta vuosina 2009 ja 2010 sikainfluenssaa vastaan. Vuonna 2010 rokotteen antaminen lopetettiin, kun tuli ilmi, että se aiheutti nukahtelusairautta eli narkolepsiaa.
Ian on kehittymässä hurrikaaniksi, Kuuba ja Florida varautuvat osumaan
Karibialla Kuubassa ja Yhdysvaltain itärannikolla Floridassa varaudutaan voimistuvan Ian-myrskyn saapumiseen. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen (NHC) mukaan Ian on noin vuorokauden aikana vahvistumassa entisestään ja muuttumassa vahvuudeltaan hurrikaaniksi.
NHC on arvioinut, että Ian voi pyyhkäistä Kuuban länsiosan yli myöhään maanantaina ja varhain tiistaina paikallista aikaa. Floridaan myrskyn ennakoidaan osuvan myöhään keskiviikkona tai torstaina.
Kuubassa useisiin provinsseihin ja Floridassa kaikkiin piirikuntiin on julistettu poikkeustila hurrikaanin vuoksi. Luvassa voi olla esimerkiksi rankkasateita, myrskytuulia ja äkkitulvia sekä sähkökatkoja. (Lähde: AFP)
Haitilla on meneillään "humanitaarinen katastrofi"
Asiantuntijat kuvailivat Karibialla sijaitsevan Haitin tilannetta "humanitaariseksi katastrofiksi" YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokouksessa maanantaina.
Jo valmiiksi epävakaassa maassa on syyskuussa ollut mielenosoituksia ja ryöstelyä sen jälkeen kun pääministeri Ariel Henry ilmoitti polttoaineen hinnannoususta. YK:n Haitin-edustaja Helen La Lime sanoi kokouksessa, että Haitin talouskriisi, jengikriisi ja poliittinen kriisi ovat yhdistyneet humanitaariseksi katastrofiksi. Viimeaikaisissa ryöstelyissä Maailman ruokaohjelma on menettänyt miljoonien dollarien edestä haavoittuvimmassa asemassa oleville haitilaisille tarkoitettua ruoka-apua. (Lähde: AFP)
Venäjän valekansanäänestykset Ukrainassa päättyvät
Venäjän miehittämien alueiden näennäiset kansanäänestykset Venäjään liittymisestä päättyvät tänään. Lumeäänestyksiä järjestettiin Luhanskin, Donetskin, Zaporizhzhjan ja Hersonin alueilla. Ne käynnistyivät perjantaina.
Ukrainalaisten mukaan äänestyksiin on liittynyt lukuisia väärinkäytöksiä. Ihmisiä on muun muassa kielletty poistumasta alueilta ennen kuin äänestykset on pidetty sekä heitä on uhkailtu, viety väkisin äänestämään ja uhattu ottaa vangiksi, jos he eivät äänestä.
Länsimaat ovat sanoneet, ettei äänestyksillä ole mitään merkitystä ja niiden tulokset ovat mitättömiä. Euroopan unionin edustajan mukaan äänestykset ovat puhdasta huijausta. (Lähde: AFP)
Heinäkuussa ammutun Japanin ex-pääministerin valtiolliset hautajaiset järjestetään tänään
Japanin entisen pääministerin Shinzo Aben valtiolliset hautajaiset järjestetään tänään. Suomesta hautajaisiin osallistuu ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
Hautajaisten on määrä alkaa kello 8 Suomen aikaa.
Abe ammuttiin heinäkuun alussa Narassa Japanin länsiosassa, kun hän oli pitämässä kampanjapuhetta. Ampuja otettiin kiinni heti veriteon jälkeen.
Abe oli pisimpään Japanissa pääministerinä toiminut poliitikko. (Lähde: AFP)
Nasan alus törmäsi asteroidi Dimorphosiin – "Osuma vahvistettu"
Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan avaruusalus on osunut Dimorphos-nimiseen asteroidiin osana historiallista koetta. Osuma tapahtui hieman kello kahden jälkeen yöllä Suomen aikaa.
Avaruushallinnon verkkosivulla luki osuman jälkeen, että "osuma on vahvistettu maailman ensimmäisessä planetaarisen puolustamisen koetehtävässä". Suorassa lähetyksessä tutkijat ja insinöörit juhlivat onnistunutta osumaa.
Kyse on Nasan testistä selvittää, voisivatko ihmiset muuttaa Maata potentiaalisesti uhkaavan asteroidin kurssia. Se, muuttuuko Dimorphosin kurssi törmäyksen seurauksena, selviää todennäköisesti lähiviikkojen aikana. (Lähde: AFP)
Wall Street jälleen laskussa, Dow ja S&P 500 sulkeutuivat alimmillaan tänä vuonna
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssi sulkeutui jälleen pakkasen puolella. Sekä teollisuusindeksi Dow Jones että laaja-alainen S&P 500 sulkeutuivat alimmilla tasoillaan tänä vuonna.
Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan S&P 500 on päätynyt jopa alimmilleen sitten vuoden 2020 joulukuun.
Dow Jones oli pörssipäivän päätteeksi 1,1 prosentin laskussa ja S&P 500 luisui prosentin. Teknologiapainotteinen Nasdaq vuorostaan laski 0,6 prosenttia.
Useat keskuspankit ovat viime aikoina jälleen nostaneet inflaation hillitsemiseksi ohjauskorkojaan, ja pelot taantumasta ovat painaneet arvopaperimarkkinoita. (Lähde: AFP)
Huuhkajat päätti Kansojen liigan 2–0-vierasvoittoon Montenegrosta
Suomi on päättänyt jalkapalloilun miesten Kansojen liigan B-liigan 2–0-vierasvoittoon Montenegrosta.
Suomen maalit tekivät toisella puoliajalla 47. minuutilla Huuhkaja-debytantti Oliver Antman ja kuusi minuuttia myöhemmin Benjamin Källman.
Suomi sijoittui B-liigan lohkossa 3 toiseksi Bosnia-Hertsegovinan jälkeen.
Huuhkajien Montenegro-ottelussa rasismiepäily, Uefa tutkii
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen Montenegro-ottelussa on noussut esiin rasismiepäily, kertoo Suomen Palloliitto verkkosivuillaan. Palloliiton mukaan Euroopan jalkapalloliitto Uefa on aloittanut tutkinnan Montenegron pelaajan rasistisesta käytöksestä suomalaispelaaja Glen Kamaraa kohtaan.
Tiedotteen mukaan Palloliitto ja Suomen joukkue eivät kommentoi asiaa toistaiseksi.
Tuoreesta epäilystä ovat kertoneet aiemmin ainakin Yle ja Helsingin Sanomat.