Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Järvenpään kemikaalivuodon vuoksi sairaalaan joutunut ihminen on kuollut

Wärtsilän teollisuusalueella Järvenpäässä tapahtuneessa kemikaalionnettomuudessa vakavasti loukkaantunut ihminen on kuollut, kertoi Itä-Uudenmaan poliisi keskiviikkona.

Järvenpäässä tapahtui 19. syyskuuta kemikaalivuoto, kun Kierto Ympäristöpalvelut -nimisessä yrityksessä oli määrä neutraloida sekahappojätettä kalkkimaidolla. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan vuoto sisälsi typpihappoa, fluorivetyä ja etikkahappoa. Kaksi ihmistä joutui sairaalaan vuodon vuoksi.

Aiemmin poliisi on kertonut selvittävänsä, onko vuodon vuoksi syytä epäillä rikosta. Poliisi kertoi keskiviikkona jatkavansa onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämistä. Vuotoa tutkii myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto.