Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa edellisvuosia suurempi – poliisi julkisti suuren valtakunnallisen tutkimuksen tulokset

Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa nousi hiukan tänä vuonna ja alkoholia maistelleiden, eli alle rangaistavuuden rajan puhaltaneiden määrä, laski, poliisi tiedottaa.

Poliisi on vuodesta 1988 alkaen toteuttanut keväällä ja syksyllä valtakunnallisia puhallusratsioita, joissa poliisi puhalluttaa kaikki paikalle ajaneet kuljettajat.

Tämän syksyn ratsioissa poliisi puhallutti 39 487 kuljettajaa. Rattijuopoiksi kirjattiin 73 kuljettajaa, eli 0,18 prosenttia puhallutetuista. Alkoholia nauttineita, mutta alle rajan jääneitä oli 248, eli 0,63 prosenttia.

– Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa lisääntyi hieman aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta alle langettavan rattijuopumusrajan jääneiden kuljettajien määrä vähentyi hieman, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kertoo tiedotteella.

Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on ollut pienemmillään 0,11 prosenttia vuonna 2012 ja suurimmillaan 0,25 prosenttia vuonna 1990. Rattijuoppojen määrässä on pientä vaihtelua eri vuosina, mutta se on vakiintunut 0,11 ja 0,14 prosentin välille aikaisimpien vuosien aikana.

Huumeiden ja lääkeaineiden vaikutuksena alaisista kuljettajista ei tehdä varsinaista tutkimusta, mutta myös niiden määrää seurataan tutkimusratsioissa. Tänä vuonna huumeiden vaikutuksen alaisuudessa ajaneita jäi kiinni 15, kun vuonna 2018 kiinni jääneitä oli kymmenen kuljettajaa.