Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | WWF:n raportin mukaan selkärankaisten villieläinten ahdinko jatkuu, YK:n yleiskokous tuomitsi Venäjän laittomat alueliitokset, Putinin ja Erdoganin on määrä tavata tänään

Selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat kutistuneet keskimäärin 69 prosenttia vuodesta 1970, kertoo luonnonsuojelujärjestö WWF:n Living Planet -raportti.

Tutkimustiedon mukaan suurimpia syitä villieläinpopulaatioiden kutistumiseen ovat elinympäristöjä tuhoava maankäyttö ja luonnonvarojen ylikulutus.

Raportin mukaan luontokadon pysäyttämiseksi tarvittaisiin luonnonsuojelun lisäksi kokonaisvaltaista muutosta tuotantotavoissa, luonnonvarojen kulutuksessa ja ruokajärjestelmissä.

WWF Suomen mukaan nykyinen epävakaa maailmantilanne korostaa luontokadon pysäyttämisen tärkeyttä.

THL:n kysely: Hoiva-avustajia palkattaisiin tuhatpäin vanhustenhoitoon, jos heitä olisi tarjolla

Vanhuspalveluita tuottavat olisivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselyn perusteella valmiita palkkaamaan paljon nykyistä enemmän hoiva-avustajia, jos heitä vain olisi työmarkkinoilla tarjolla.

Kyselyn mukaan tuottajat olisivat valmiita palkkaamaan ympärivuorokautisiin palveluihin noin 2 600 hoiva-avustajaa lisää vuoden aikana. Toukokuussa hoiva-avustajia oli Suomessa noin 2 900, joten määrä voisi kaksinkertaistua.

Palkkauksen esteenä on useimmin saatavuuspula mutta myös se, että moni työnantaja palkkaa mieluummin lähi- tai sairaanhoitajia.

Hoiva-avustajat voidaan ottaa huomioon hoitajamitoituksessa, jos he osallistuvat välittömään asiakastyöhön.

THL:n kyselyyn vastasi 351 vanhuspalvelun tuottajaa.

Naton puolustusministerikokous jatkuu – Kaikkonen paikalla tarkkailijana

Sotilasliitto Naton kaksipäiväinen kokous jatkuu tänään Brysselissä. Suomi ja Ruotsi ovat ensimmäistä kertaa paikalla tarkkailijajäseninä Naton ministeritason kokouksessa. Suomea edustajaa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

Toisen kokouspäivän aikana ministerit keskustelevat Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistamisesta ja Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa. Kaikkosella on kokouksen yhteydessä kahdenväliset tapaamiset Turkin ja Unkarin puolustusministerien kanssa ja kolmenkeskinen tapaaminen Ruotsin ja Yhdysvaltojen puolustusministerien kanssa.

Turkki ja Unkari ovat ainoat Nato-maat, jotka eivät ole vielä ratifioineet Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä.

Ajokeli on huono valtaosassa maata kuuraisten teiden vuoksi yön ja aamun aikana

Yön ja aamun aikana autoilijoiden on syytä olla tarkkana liikenteessä, sillä ajokeli on huono valtaosassa maata kuuraisten teiden vuoksi.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksia liikennesäästä aamuyhdeksään saakka koko maahan lukuun ottamatta Satakuntaa ja suurinta osaa Pohjanmaan maakunnista.

Ilmatieteen laitoksen mukaan liikenteen sujuvuus heikkenee ja keskinopeus laskee. Onnettomuusriski on siten tavallista korkeampi.

YK:n yleiskokous tuomitsi Venäjän laittomat alueliitokset – Venäjän rinnalla neljä muuta maata äänesti päätöslauselmaa vastaan

YK:n yleiskokous hyväksyi Suomen aikaa myöhään tiistaina selvin luvuin päätöslauselman, joka tuomitsee Venäjän laittomat alueliitokset Ukrainassa.

143 maata äänesti puolesta ja 35 maata pidättäytyi äänestämästä. Vastaan äänestivät Venäjän lisäksi Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Nicaragua ja Syyria.

Pidättäytyneiden maiden joukossa olivat muiden muassa Kiina, Intia, Etelä-Afrikka ja Pakistan.

Vastaava äänestys järjestettiin aiemmin YK:n turvallisuusneuvostossa. Venäjä kuitenkin käytti tuolloin veto-oikeuttaan. (Lähde: AFP)

Putinin ja Erdoganin määrä tavata tänään Kazakstanissa

Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin on määrä tavata tänään Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa.

Kremlin ulkopoliittisen edustajan mukaan Erdogan saattaa tarjoutua välittäjäksi Ukrainan sodassa ja ehdottaa neuvotteluja Turkissa.

Turkki ei ole liittynyt mukaan länsimaiden Venäjä-pakotteisiin. Se on jo kahdesti isännöinyt Ukrainan ja Venäjän välisiä neuvotteluja, mukaan lukien Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin ja Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban kohtaamisen maaliskuussa. (Lähde: AFP)

Pohjois-Korea jatkoi jälleen ohjuskokeitaan

Pohjois-Korea on jälleen tehnyt ohjuskokeita. Valtionmedia kertoi torstaina, että maa testasi keskiviikkona pitkän kantaman strategisia risteilyohjuksia.

Valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan ohjukset matkasivat 2 000 kilometrin matkan merellä ja osuivat kohteisiinsa, mutta kohteista KCNA ei kertonut. Koetta valvoi maan johtaja Kim Jong-un.

Pohjois-Korea on viime aikoina tehnyt useita ohjuslaukaisuja, jotka ovat kiristäneet jännitteitä alueella. (Lähde: AFP)

Salaliittoteoreetikko Alex Jones tuomittiin maksamaan liki miljardin dollarin korvaukset koulusurmavalheidensa vuoksi

Salaliittoteorioita tehtaillut yhdysvaltalainen Alex Jones on tuomittu maksamaan liki miljardin dollarin vahingonkorvaukset Sandy Hookin koulusurmaa koskevista perättömistä väitteistään.

965 miljoonan Yhdysvaltain dollarin korvaussumma on määrä maksaa kahdeksan koulusurmassa kuolleen perheille ja liittovaltion poliisin FBI:n agentille, jotka nostivat kunnianloukkaussyytteen.

Jones väitti radio-ohjelmassaan vuosien ajan, että koulusurma oli lavastettu aselakien kiristämiseksi. Hän perui myöhemmin väitteensä. Hänet on jo aiemmin tuomittu vahingonkorvauksiin.

Sandy Hookin kouluampumisessa vuonna 2012 sai surmansa 20 lasta ja kuusi opettajaa. (Lähde: AFP)

Patrik Laine avasi heti maalihanansa, mutta Columbus kaatui Carolinan kurituksessa

Jääkiekon NHL:ssä Columbus Blue Jacketsin suomalainen maalitykki Patrik Laine avasi hanansa jo kauden ensimmäisessä ottelussa. Columbus otti vieraissa mittaa Carolina Hurricanesista.

Maalittoman avauserän jälkeen Laine ei aikaillut vaan täräytti 1–0-maalin, kun toista erää oli takana vasta kymmenisen sekuntia.

Columbus-tähden taidonnäyte ei kuitenkaan riittänyt kotijoukkojen myllyssä. Carolina vei lopulta voiton maalein 4–1.

Ottelun kovin pistenikkari oli isäntäjoukkueen Martin Necas, joka kirjautti tililleen maalin ja kaksi syöttöpistettä.

Carolinan Jesperi Kotkaniemi nappasi syöttöpisteen Brady Skjein toisen erän maalista. Seuran muut suomalaiset jäivät tehopisteittä.