Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumeyksikkö tutkii törkeää huumausainerikosta, jossa täysi-ikäisen epäillään välittäneen marihuanaa suurelle joukolle lapsia ja nuoria ostajia Raisiossa.
Poliisin ennalta estävän toiminnon partiot huomasivat alkusyksystä Raision keskustassa huumekauppaan viittaavaa toimintaa. Puututtuaan asiaan poliisille selvisi, että marihuanaa myytiin alaikäiselle ostajalle. Alkoi paljastua vyyhti, jossa tutkittavana on tällä hetkellä noin 30 huumekauppaa, joissa suurimmassa osassa ostaja on ollut alaikäinen.
Nuorin esiin tullut ostaja oli tekohetkellä 13-vuotias.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että myytyjen huumeiden määrät ovat olleet pienehköjä. Yksittäiset myyntitapahtumat sisälsivät pääosin muutamia grammoja marihuanaa. Joidenkin ostajien kohdalla huumeita oli kuitenkin hankittu jopa 10–20 kertaa. Poliisin mukaan huumeiden myynti on ollut laajamittaista.
Huumeita myytiin muun muassa Raision keskustassa sijaitsevan liikekeskuksen pihamaalla. Koska huumeita on myyty lapsille ja nuorille, asiaa tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena. Myymisestä epäilty henkilö on ollut tutkintavankeudessa koko esitutkinnan aikana.
Ostohetkellä alle 15-vuotiaiden lasten osalta asiassa on suoritettu rikollisen teon tutkinta. Asia ei etene heidän osaltaan syyteharkintaan. Yli 15-vuotiaat ostajat ovat rikosoikeudellisessa vastuussa, joten heidän osalta tekoja tutkitaan huumausaineen käyttörikoksina.
Kaikkien alaikäisten ostajien tapauksista on ilmoitettu lastensuojeluviranomaisille ja poliisi on keskustellut tapahtuneesta lasten ja heidän vanhempiensa kanssa.
Myyjän osalta asia etenee syyteharkintaan lähikuukausina.