Nokian kolmannen neljänneksen tulos sai pörssissä nihkeän vastaanoton torstaina. Yhtiön osake sukelsi 7,6 prosenttia, kun tulosparannus jäi ennakoidusta.
Vanha kilpakumppani Ericsson tosin pärjäsi vielä heikommin. Yhtiön osakekurssi syöksyi Tukholman pörssissä lähes 15 prosenttia. Ericsson kertoi odotettua heikommasta tuloksesta ja kertoi aloittavansa säästöohjelman kulujensa leikkaamiseksi.
Finanssikonserni Nordean kurssireaktio jäi vaimeaksi, ja kurssi liukui vain 0,1 prosenttia alaspäin. Päivän tulosjulkistajista parhaiten menestyi mediakonserni Alma Media, joka nousi 2,5 prosenttia.
Kaikkiaan Helsingin pörssi päätyi torstaina 0,9 prosenttia miinukselle.
Sen sijaan suunta oli loivasti ylöspäin Euroopan suurissa pörsseissä Frankfurtissa, Lontoossa ja Pariisissa. New Yorkin arvopaperimarkkinat olivat illan suussa lievähkössä nousussa.