Aurinko pimeni tänään osittain koko Suomessa, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Pinja Rauhamäen mukaan pimennys ei kuitenkaan ole näkynyt juuri missään päin Suomea kovin hyvin, sillä sää on ollut pilvinen. Auringonpimennys on näkynyt vain, jos pilvipeite on rakoillut. Näin on todennäköisimmin käynyt Rauhamäen mukaan itäisessä Suomessa.
– Tosi pilvinen päivä on kyllä ollut, hän sanoo.
Myös päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen arvioi ennen pimennystä, että pimennyksen alku voisi olla nähtävissä maan keski- ja itäosissa.
Pimennyksen arvioitiin alkaneen noin kello 12.10 ja päättyneen puoli kolmen aikaan. Syvimmillään sen arvioitiin olleen noin kello 13.20.
Pimennyksen arvioitiin olevan suurimmillaan idässä ja pohjoisessa, muun muassa Utsjoella, Sodankylässä ja Joensuussa. Länsi- ja Etelä-Suomessa pimennyksen arvioitiin olevan pienempi. Kuu peitti Auringon halkaisijasta Utsjoella parhaimmillaan 69 prosenttia ja Maarianhaminassa 59 prosenttia.
Ursan oli tarkoitus järjestää tänään Helsingin Kaivopuiston tähtitornilla avoimet ovet pimennyksen aikana, jolloin tornilla olisi voinut esimerkiksi lainata pimennyslaseja pimennyksen seuraamista varten. Tapahtuma kuitenkin peruttiin, koska sää oli Helsingissä sateinen ja pilvinen.
Pimennystä ei välttämättä huomaa
Ursan tiedottaja Anne Liljeström kertoi STT:lle viime viikolla, että osittaisia auringonpimennyksiä ei yleensä huomaa, jos niitä ei katso suoraan. Auringonpimennys etenee hitaasti, ja ihminen on tottunut siihen, että kirkkaus vaihtelee.
– Mutta jos ottaa vaikka valokuvan ympäröivästä maisemasta samoilla asetuksilla ennen pimennystä ja pimennyksen syvimmällä hetkellä ja vertaa kuvia toisiinsa, ero on selkeä, Liljeström vinkkasi.
Auringonpimennystä katsoessa silmät tulee suojata. Auringon infrapunasäteily aiheuttaa verkkokalvolla vaurioita jo muutamassa sekunnissa, eikä vahinkoa huomaa heti, Ursan tiedotteessa muistutetaan.
Silmät voi suojata asianmukaisilla pimennyslaseilla. Myös hitsarinlasi numero 14 suodattaa Ursan mukaan infrapunasäteilyä riittävän hyvin. Kamerat, kiikarit ja kaukoputket on suojattava suodatinkalvolla.
Täydelliseen yli sata vuotta
Auringonpimennys nähdään, kun Kuu menee Maasta katsottuna radallaan Auringon eteen. Tänään nähtävä auringonpimennys ei näy missään päin maailmaa täydellisenä. Suurimmillaan se on Siperiassa, jossa Auringosta jää pimentoon 86 prosenttia.
Täydellinen auringonpimennys on nähty Suomessa edellisen kerran heinäkuussa 1990. Seuraavan kerran se tapahtuu vasta yli sadan vuoden päästä, lokakuussa 2126.