Venäjä sanoo osallistuvansa jälleen Mustanmeren viljanvientisopimukseen, joka mahdollistaa viljan viennin Ukrainasta.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoo, että Venäjä on saanut Ukrainalta riittävät takuut siitä, että viljankuljetukseen tarkoitettua merikäytävää ei käytetä sotatoimiin.
Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti kuitenkin myöhemmin televisiossa näytetyssä puheenvuorossa, että Venäjä voi taas vetäytyä sopimuksesta, jos Ukraina rikkoo turvallisuustakuita.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi aiemmin maansa parlamentissa, että kuljetuksia jatketaan suunnitellusti kello 12 eli kello 11 aamupäivällä Suomen aikaa. Erdoganin mukaan Venäjän ja Turkin puolustusministerit ovat puhuneet asiasta puhelimitse.
YK sanoi eilen, etteivät alukset kulkisi tänään ollenkaan.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiitti Erdogania puhelimessa aktiivisesta osallistumisesta sopimuksen pelastamiseksi, Zelenskyi kertoi tviitissään keskiviikkoiltana.
Venäjä ilmoitti viikonloppuna vetäytyvänsä sopimuksesta ja sanoi syynä olevan Ukrainan Krimille tekemät iskut.
NYT: Venäjän armeijan johto keskusteli taktisten ydinaseiden käytöstä Ukrainassa
Venäjän armeijan johto on keskustellut taktisten ydinaseiden käytöstä Ukrainassa, uutisoi yhdysvaltalaislehti New York Times.
Presidentti Joe Bidenin hallinnon mukaan keskustelut ovat huolestuttavia, sillä ne osoittavat, kuinka turhautuneita venäläiset kenraalit ovat epäonnistumisista taisteluissa, lehti kirjoittaa.
Yhdysvaltalaiset viranomaiset kuitenkin sanoivat, etteivät olleet nähneet todisteita siitä, että venäläiset siirtäisivät ydinaseita paikoilleen tai ryhtyisivät muihin taktisiin toimenpiteisiin iskun valmistelemiseksi.
Venäjän presidentti Putin ei Yhdysvaltojen saaman tiedustelutiedon mukaan osallistunut keskusteluihin, New York Times kertoi.
Venäjän ulkoministeriön mukaan maailman ykköstavoitteena tulisi olla ydinasevaltojen välisen konfliktin välttäminen. Ministeriön mukaan konflikti johtaisi katastrofaalisiin seurauksiin.
Venäjä kehotti muita ydinasevoimia luopumaan yrityksistään loukata "toistensa elintärkeitä etuja".
Puola rakentaa aidan Venäjän rajalle
Puolan hallitus julkisti keskiviikkona rakennuttavansa aidan Venäjän Kaliningradin erillisalueen rajalle estääkseen laittomia ylityksiä.
Puolustusministeri Mariusz Blaszczak päätti asiasta, koska maassa pelätään Venäjän suunnittelevan suurien siirtolaismäärien masinointia Puolaan.
– Kaliningradin lentokenttä ottaa nyt vastaan lentoja Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Päätin ryhtyä toimeen turvallisuuden lisäämiseksi Puolan rajalla, ministeri sanoi.
Väliaikaisen aidan rakentaminen aloitetaan jo tänään. Se tulee kulkemaan 210 kilometriä pitkää rajaa pitkin.
Teräslanka-aidasta tulee ministerin mukaan 2,5 metriä korkea ja 3 metriä leveä ja se varustetaan elektronisin välinein.
Valkoinen talo: Pohjois-Korea lähettää salaa ampumatarvikkeita Venäjälle
Pohjois-Korea lähettää merkittävän määrän tykistön ampumatarvikkeita Venäjälle, sanoo Yhdysvaltojen Valkoisen talon kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja John Kirby. Tarvikkeet lähetetään tiedottajan mukaan salaa Lähi-itään tai Afrikkaan suuntaavien lähetysten mukana.
Yhdysvaltojen viranomaiset eivät Kirbyn mukaan tiedä, ovatko ampumatarvikkeet saapuneet Venäjälle. Yhdysvaltalaisviranomaiset pyrkivät kuitenkin hänen mukaansa seuraamaan lähetyksiä.
-------
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.