Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ilkan liikevoitto supistui heinä-syyskuussa, yrityskaupat nostivat liikevaihtoa

Mediakonserni Ilkan oikaistu oman toiminnan liikevoitto supistui heinä-syyskuussa 671 000 euroon vuoden takaisesta 908 000 eurosta. Kolmen kuukauden liikevaihto kohosi 13,9 miljoonaan euroon 11,9 miljoonasta eurosta.

Ilkka-konsernin toimitusjohtaja Olli Pirhonen arvioi, että Ukrainan sodan vaikutukset ovat toistaiseksi olleet lieviä konsernin operatiivisen toiminnan osalta.

– Yleisen talouskehityksen epävarmuus on näkynyt jonkin verran sekä kuluttaja- että yritysasiakkaiden päätöksissä, Pirhonen sanoo tiedotteessa.

– Toisaalta maaliskuusta alkanut koronarajoitusten purkaminen on puolestaan piristänyt toimintaa erityisesti tapahtuma- ja palvelualoilla. Kustannusinflaation vaikutukset ovat näkyneet lähinnä jakelukulujen nousuna polttoaineen hinnan nousun johdosta sekä paperin hinnan nousuna.

Pirhonen toteaa, että konsernin liikevaihdon kasvu johtui pääosin yrityshankinnoista. Digitaalisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli kolmannella neljänneksellä 55 prosenttia.

Pirhonen kertoo, että media- ja markkinointipalveluiden liikevaihto kasvoi kolmannen vuosineljänneksen aikana 8,4 prosenttia 8,3 miljoonaan euroon.

– Liikevaihdon kasvu johtui erityisesti markkinointi- ja viestintäpalveluiden tuottojen 64 prosentin kasvusta. Tämä kasvu oli seurausta MySome Oy:n yrityshankinnasta elokuussa 2021 ja Differo Oy:n yrityshankinnasta toukokuussa 2022. Sisältötuottojen lasku oli 3,5 prosenttia, ja ilmoitustuotot laskivat 1,2 prosenttia.

Ilkka antoi viime kuussa tulosvaroituksen, jossa se heikensi näkymiään kuluvan vuoden liikevoiton osalta. Uuden arvion mukaan oikaistu oman toiminnan liikevoitto laskee tänä vuonna edellisvuodesta. Näkymien muuttumista perusteltiin sillä, että heikentyneet markkinanäkymät vaikuttavat aiempaa arvioitua enemmän konsernin liikevaihdon kehitykseen, sekä yleisellä kustannusinflaatiolla.