Televisiokanava Alfa TV:n taustayhtiö Brilliance Communications asetettiin tiistaina konkurssiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Yhtiö hakeutui konkurssiin viime perjantaina. Samana päivänä kerrottiin, että Alfa TV lopettaa toimintansa.
Alfa TV:n uutiset kertoi perjantaina, että neuvottelut useiden eri sijoittajien ja omistajien kanssa ovat päättyneet eikä niissä päästy tavoiteltuun tulokseen. Uutisen mukaan Brilliance Communicationsin hallitus totesi yhtiön taloudellisen tilanteen kestämättömäksi ja päätti hakea yhtiön konkurssiin.
Viime vuonna Brilliance Communications teki kahden miljoonan euron liikevaihdolla yli kolmen miljoonan euron liiketappion. Työntekijöitä yhtiöllä oli viime vuonna noin 30.