Rakennusyhtiö SRV vähentää muutosneuvottelujen päätteeksi 33,5 henkilötyövuotta. Alun perin vähennystarpeeksi arvioitiin enimmillään 45 henkilötyövuotta. Lisäksi 30 henkilöä lomautetaan toistaiseksi.
Henkilöstövähennykset ja lomautukset ovat osa sopeuttamistoimenpiteitä, joilla SRV tavoittelee yhteensä 6–8 miljoonan euron kustannussäästöjä ensi vuodelle.
Neuvotteluiden piirissä oli noin 500 henkilöä. SRV:n mukaan tavoitteena oli sopeuttaa yhtiön kustannusrakennetta ja henkilöstömäärää vastaamaan nykyiseen markkinatilanteeseen. Yhtiö kertoi hakeneensa joustavia ratkaisuja, joilla saavutetaan riittävä kustannustehostus ja myös mahdollisuus ketterään toimintaan markkinan elpyessä.