Puoleen Ukrainan pääkaupungista Kiovasta on palautettu lämmitys Venäjän eilisen massiivisen ohjusiskuaallon jälkeen.
Asiasta kertoi Kiovan kaupunginjohtaja Vitali Klitshko Guardianin mukaan.
Lisäksi kaupungin metro on saatu taas toimintaan, ja kaikki asukkaat on palautettu vedenjakelujärjestelmään, Klitshko kertoi. Sähköt on onnistuttu palauttamaan kahteen kolmasosaan kaupungista, mutta aikataulutetut sähkökatkokset sähkön säännöstelemiseksi jatkuvat, hän sanoi.
Ukrainan viranomaisten mukaan Venäjä ampui eilen maahan yli 70 ohjusta yhdessä suurimmista iskuistaan tärkeään infrastruktuuriin sitten sodan alkamisen.
Puolitoistavuotias löytyi kuolleena raunioista
Pelastajat löysivät raunioista puolitoistavuotiaan lapsen kuolleena Venäjän pommitusten jäljiltä Kryvyi Rihin kaupungissa Keski-Ukrainassa, kertoi alueen kuvernööri Guardianin mukaan.
Ruumis löytyi pommituksissa romahtaneen kolmekerroksisen asuinrakennuksen raunioista, kuvernööri Valentyn Reznitshenko kertoi.
Venäjän eilisissä iskuissa Ukrainaan kuoli kaupungissa yhteensä neljä ihmistä ja 13 haavoittui.
Ukrainan pääesikunta kertoo Venäjän jatkavan Krimin linnoittamista
Venäjä jatkaa puolustuslinjan rakentamista Hersonin alueen ja Krimin välille, kertoo Ukrainan pääesikunta päivittäisessä raportissaan.
Lisäksi Venäjä jatkaa Krimin vesihuoltolaitosten, erityisesti Pohjois-Krimin kanavan puolustusta. Ukrainan tiedustelutietojen mukaan linnoitustöihin on lähetetty varusmiehiä Venäjän Krasnodarin alueelta.
Pohjois-Krimin kanava on Krimin vesihuollon kannalta kriittistä infrastruktuuria.
Kyiv Independent -lehden mukaan Ukrainan sotilastiedustelu kertoi aiemmin, että Venäjä vahvistaa Krimin rannikkopuolustusta, koska pelkää Ukrainan joukkojen nousevan maihin.
Venäjä muun muassa kaivaa juoksuhautoja ja miinoittaa rannikkoa Sakyn kaupungin lähellä, jossa Venäjällä on tukikohta.
Sakyn sotilaslentokentällä tapahtui elokuussa useita räjähdyksiä, joissa tuhoutui useampi venäläinen sotilaskone. Saky sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä koilliseen Krimin pääkaupungista Simferopolista.
Brittitiedustelu: Venäjä käyttänyt iranilaislennokkeja iskuissa Ukrainan sähköinfrastruktuuriin
Venäjä on käyttänyt miehittämättömiä iranilaislennokkeja iskuissaan Ukrainan sähköinfrastruktuuriin, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan tänään.
Viime päivinä iskut Ukrainan sähköinfrastruktuuriin ovat voimistuneet. Iskut on raportin mukaan suureksi osaksi tehty ilmasta ja merestä laukaistuilla risteilyohjuksilla, mutta nyt Venäjä käyttää "lähes varmasti" myös Iranin toimittamia miehittämättömiä lennokkeja.
Venäjä on myös alkanut käyttää Venäjän Krasnodarin aluetta laukaisupaikkana, kun aiemmin lennokit laukaistiin miehitetyn Krimin alueelta, raportissa sanotaan. Luultavasti tarkoituksena on suojella Krimiä ja helpottaa aseiden lisätoimituksia niiden todennäköisestä saapumispaikasta Venäjälle, joka raportin mukaan on Astrahan.