Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sikainfluenssarokotteen jälkeen narkolepsiaan sairastuneille voitto käräjäoikeudesta – oikeuden mukaan syy-yhteys oli todettavissa kahden vuoden jälkeenkin

Helsingin käräjäoikeus ratkaisi torstaina Pandemrix-sikainfluenssarokotteesta nostetut kanteet narkolepsiaan sairastuneiden hyväksi.

Kanteita oli nostanut seitsemän ihmistä, jotka eivät olleet saaneet narkolepsiahaitoistaan korvauksia Lääkevahinkovakuutuspoolilta. Syynä oli, että narkolepsia oli todettu heillä yli kaksi vuotta rokotteen ottamisen jälkeen. Poolin mukaan rokotus lisäsi narkolepsiaan sairastumisen riskiä kahden vuoden ajan, minkä jälkeen erityistä riskiä ei enää ollut todettavissa.

Käräjäoikeus oli eri mieltä. Se katsoi, että syy-yhteys rokotteen ottamisen ja sairastumisen välillä oli olemassa, vaikka narkolepsia todettiin yli kaksi vuotta rokotuksen jälkeen.

Oireilu alkoi pian, diagnoosin saaminen kesti vuosia

Osa kantajista oli rokotuksen saadessaan alaikäisiä, osa nuoria aikuisia. Kanteiden mukaan kaikkien oireilu alkoi kuukausien kuluessa rokotteen ottamisesta. Narkolepsian keskeisiä piirteitä ovat väsymys ja nukahtelutaipumus.

Kanteissa kerrottiin esimerkiksi voimakkaasta päiväaikaisesta väsymyksestä ja nukahtelusta, jotka sairastuneiden lähipiiri, kuten perhe ja ystävät, huomasivat kanteiden mukaan jo alkuunsa. Sairastuneet eivät kuitenkaan joko hakeutuneet vuosiin lääkäriin oireiden takia tai lääkärit eivät osanneet epäillä oireiden syyksi narkolepsiaa. Kantajat saivat narkolepsiadiagnoosin vasta useiden vuosien päästä rokotteen ottamisesta.

Oikeus velvoitti Lääkevahinkovakuutuspoolin maksamaan kantajille korvausta tilapäisestä haitasta sekä vahvisti heille aiheutuneen pysyvän haitan haittaluokan. Oikeuden määräämät korvaukset tilapäisestä haitasta vaihtelivat 6 000 ja 9 000 euron välillä viivästyskorkoineen.

– Haittakorvausten osalta tuomiot tarkoittavat, että Lääkevahinkovakuutuspooli joutuu maksamaan asiakkaillemme lisää korvauksia viivästyskorot mukaan luettuina noin 30 000–70 000 euroa per henkilö. Haittakorvauksia tärkeämpää on kuitenkin, että käräjäoikeus vahvisti syy-yhteyden eli sen, että asiakkaidemme sairastamat narkolepsiat johtuvat rokotteesta, joten kaikki sairaudesta aiheutuvat haitat ja menetykset tulee korvata heille lopun ikäänsä lääkevahinkovakuutuksesta, kantajia edustanut Suomen Potilasvahinkoavun toimitusjohtaja Joni Siikavirta sanoi.

Käräjäoikeuden tuomiot eivät ole lainvoimaisia, vaan niistä voi valittaa hovioikeuteen. Lääkevahinkovakuutuspooli aikoo päättää myöhemmin, valittaako se.

Muissa kielteisissä päätöksissä valitusaika jo umpeutunut

Lääkevahinkovakuutuspooli antoi narkolepsiaepäilyistä aikanaan 236 myönteistä ja 131 hylkäävää korvauspäätöstä. Hylätyistä vahinkoilmoituksista 93:ssa oli perusteena, että korvauksenhakijan oireet olivat alkaneet yli kahden vuoden kuluttua rokotuksesta.

Poolin toimitusjohtajan Juha-Pekka Halmeenmäen mukaan oikeuden päätöksillä ei ole vaikutusta ainakaan suurimpaan osaan kielteisistä korvauspäätöksistä, vaikka niissä on ollut perusteluna sama kahden vuoden raja, jonka oikeus nyt torppasi.

– Korvauspäätöksestä pitäisi valittaa kolmen vuoden kuluessa. Meidän käsityksemme mukaan näissä on hyvin suurelta osin muutoksenhakuaika jo kulunut umpeen. Jokunen saattaa olla, missä valitusaikaa on vielä jäljellä, Halmeenmäki kertoi.

Siikavirran mukaan myönteisen korvauspäätöksen aikanaan saaneet saattavat pystyä hakemaan korotusta haittaluokkaansa.

– Käräjäoikeuden tuomioissa haittaluokat ovat korkeampia, kuin mitä pooli on maksanut näille parillesadalle ihmiselle. Käsittääkseni heillä on nyt mahdollisuus pyytää uudelleen käsittelyä haittakorvauksistaan.

Halmeenmäki sanoo, että jos myönteinen korvauspäätös on olemassa ja siihen on esitettävänä jotain uutta lääketieteellistä näyttöä, pooli arvioi sitä uudestaan. Uudesta korvauspäätöksestä alkaa uusi kolmen vuoden muutoksenhakuaika.

Rokotteen otti melkein kolme miljoonaa suomalaista

Käräjäoikeuden ratkaistavana oli myös kahdeksas kanne, jossa rokotteen ja narkolepsian välinen syy-yhteys oli jo todettu ja kyse oli kantajalle maksettavista korvauksista. Käräjäoikeus korotti kantajalle aikaisemmin pysyvästä haitasta määriteltyä haittaluokkaa. Lisäksi oikeus velvoitti Lääkevahinkovakuutuspoolin maksamaan hänelle korvausta haittaluokkien erotuksen edellyttämän määrän sekä korvauksen ansionmenetyksestä.

Pandemrix-rokotteen sikainfluenssaa vastaan otti Suomessa vuosina 2009–2010 lähes 2,8 miljoonaa ihmistä. Rokotteen antaminen lopetettiin, kun selvisi, että se oli johtanut narkolepsiatapausten lisääntymiseen.

Lääkevahinkovakuutuspooli ei ota enää vastaan uusia Pandemrix-vahinkoilmoituksia, koska viime vuoden lopussa päättyi vakuutusehtojen mukainen kymmenen vuoden määräaika uusien vahinkojen ilmoittamiselle.