Keski-ikäinen mies tappoi tuttavansa illanvieton päätteeksi Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla viime elokuussa, katsoi Oulun käräjäoikeus maanantaina antamassaan ratkaisussa.
Mies tapasi illalla baarissa miespuolisen tuttavansa, jonka asunnolle he päättivät lähteä jatkamaan iltaa. Asunnolla miesten välille syntyi tuomion mukaan tappelu, jonka seurauksena taposta syytetty löi tuttavaansa useita kertoja muun muassa asiakirjasalkulla päähän. Hän myös heitti uhria nojatuolilla. Miehistä molemmat olivat oikeuden mukaan tapahtuma-aikaan humalassa.
Tuomion mukaan syytetty lähti tappelun jälkeen pois asunnosta, mutta palasi sinne vielä kahdesti yön aikana. Mies ei missään vaiheessa soittanut tuttavalleen apua.
Sen jälkeen kun uhri oli löydetty kuolleena, mies ilmoittautui itse poliisille ja kertoi olleensa uhrin kanssa tapahtumailtana.
Tunnusti käyttäneensä väkivaltaa
Oikeudessa syytetty tunnusti aiheuttaneensa väkivallalla vanhan tuttavansa kuoleman, mutta kiisti tapposyytteen. Hän katsoi syyllistyneensä törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään pahoinpitelyyn.
Oikeuden mukaan mies kertoi illan tapahtumista uskottavasti, vaikka oli teon aikaan vahvassa humalassa. Hän ei kuitenkaan osannut oikeudessa sanoa syytä väkivallalle.
Miehen mukaan uhri ei ollut käyttäytynyt häntä kohtaan uhkaavasti eikä heidän välillään ollut illan aikana mitään riitaa. Hän kertoi menneensä tapahtumien jälkeen lukkoon ja hätääntyneensä.
Oikeus katsoi, ettei syytetyn ollut tarkoitus tappaa tuttavaansa. Se kuitenkin huomioi, että syytetty oli kohdistanut uhriin moninaista väkivaltaa ja jatkanut sitä, vaikka oli huomannut uhrin menettäneen tajuntansa.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi Juha Pentti Olavi Myllykankaalle, 57, yhdeksän vuotta vankeutta taposta.