Entisen naisystävänsä kuoleman aiheuttanut 59-vuotias mies oli tekojen aikana syyntakeinen, kertoo Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus.
Kehonrakennusta harrastanut mies on syytteessä naisen murhasta viime helmikuussa Espoossa. Käräjäoikeus jatkoi syytteiden käsittelyä tiistaina sen jälkeen, kun syytetyn mielentilatutkimus valmistui. Miestä syytetään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa murhan lisäksi laittomasta uhkauksesta, vainoamisesta sekä lähestymiskiellon rikkomisesta.
Mies oli mennyt tapahtuma-aamuna naisen asunnon rappukäytävään ja odottanut siellä yli tunnin, että nainen poistui kotoaan. Käräjäoikeus totesi jo viime heinäkuussa välituomiossaan, että syytetty iski entistä naisystäväänsä rappukäytävässä teräaseella yli 30 kertaa niin, että nainen kuoli. Syytetty itsekin myönsi aiheuttaneensa naisen kuoleman, mutta hän on kiistänyt murhasyytteen. Myös osan muista syytteistä mies on kiistänyt.
Käräjäoikeus antaa asiaan lopullisen tuomion helmikuussa. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.