Viime vuonna Helsingin vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vaatimattomat 0,3 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Selkeästi vauhdikkaampaa vuokrien nousu oli Turussa ja Tampereella. Turussa vuokrat nousivat 1,8 prosenttia ja Tampereella 1,7 prosenttia vuoden 2022 aikana. Suurinta nousu oli Rovaniemellä, jossa vuokrat nousivat kaksi prosenttia.
Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan vuokrien kehitys ei ole tasaista pääkaupunkiseudun alueita tarkasteltaessa, vaikka Turun ja Tampereen lukuihin on selvä ero.
– Pääkaupunkiseudulla on runsaasti tarjontaa ja paikoitellen yli kysynnän. Se aiheuttaa sen, että tietyillä alueilla vuokrat ovat nousseet samaan tapaan kuin Turussa ja Tampereella mutta tietyillä alueilla vuokrat ovat polkeneet paikallaan tai jopa laskeneet, sanoo Metsola.
Tilastokeskuksen esille nostama kasvukeskusten vuokrakehityksen eriytyminen näkyy vuosia vertaillessa. Vuosineljänneksiä tarkasteltaessa vuokrat ovat kuitenkin nousseet pääkaupunkiseudulla loka-joulukuussa muun Suomen tapaan edelliseen neljännekseen verrattuna.
Pääkaupunkiseudulla vuokrat nousivat loka-joulukuussa edelliseen vuosineljännekseen verrattuna 0,4 prosenttia, kun muualla Suomessa nousua oli 0,5 prosenttia.
– Pääkaupunkiseudulla vuokrakehitys on koronavuosina ollut erittäin maltillista. Se on nyt piristynyt. Yksi keskeinen seikka siinä on se, että pääkaupunkiseudun väestönkasvu on vauhdittunut pandemiavuosien jälkeen, kertoo Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.
Vuokrakehitys jatkunee samalla tasolla
Loka-joulukuussa vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien vuosimuutos oli 0,9 prosenttia pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa 1,8 prosenttia. Heinä-syyskuussa vastaavat luvut olivat 0,3 prosenttia ja 1,2 prosenttia. Myös vuosineljännesmuutoksia tarkasteltaessa vuokrien nousu on kiihtynyt.
– Vuokra-asuntojen piristynyt kysyntä ja vuokranantajien kulujen kasvu tuovat vuokriin nousupainetta. Toisaalta vuokrien nousua hidastaa se, että inflaatio syö vuokralla asuvien käytettävissä olevia tuloja ja monessa kaupungissa vuokra-asuntoja on edelleen hyvin tarjolla. Ennakoisin vuokrakehityksen pysyttelevän suunnilleen nykyvauhdissa tänä vuonna, Rokkanen sanoo.
Vuokramarkkinoilla loppukevät, kesä ja alkusyksy ovat vilkkainta aikaa.
– Nyt elämme vuokra-asuntojen kysynnän suhteen kaikkein rauhallisinta aikaa. Ylitarjonnan ongelmat näkyvät selvimmin talvikaudella. Vuosikierron nojalla on selvää, että normaali vilkastuminen tapahtuu taas vuoden edetessä, Metsola sanoo.
Metsola uskoo alkaneen vuoden vuokramarkkinoiden olevan isommassa kuvassa päättyneen kaltainen, jos mitään dramaattista ei tapahdu.
Viime vuosikymmenellä vuokria kohotettiin hanakasti, vaikka inflaatio oli matala ja kuluttajaindeksin muutokset olivat sitä kautta todella pieniä. Tällä vuosikymmenellä vuokrien nousu on ollut selkeästi maltillisempaa. Pandemian synnyttämä poikkeusaika sekä Venäjän Ukrainassa käymän sodan aiheuttama inflaatiotilanne ovat vaikuttaneet vuokriin, joiden korotukset ovat olleet tällä vuosikymmenellä selkeästi aiempaa kevyempiä.
Yleistä inflaatiotasoa tarkasteltaessa nyt nähdyt vuokrien korotukset ovat olleet kovimmillaankin varsin maltillisia, Metsola arvioi.
– Tuskin tullaan näkemään juuri tämän kovempaa vuokrien nousua kuin nyt vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta pientä nousua kuitenkin, Metsola arvioi.
Epävarma taloustilanne ja korkojen nousu lisäävät houkutusta vuokra-asumiseen
25 vuotta alalla olleen Metsolan mukaan nykytilanne asuntomarkkinoilla on erikoinen, sillä sekä vuokra- että myyntipuolella on yhtä aikaa paljon valinnanvaraa, eli käsillä on niin sanotusti asunnonvaihtajan markkinat.
– Asunnonvaihtaja pystyy oikeasti valitsemaan sekä vuokra- että myyntikohteista ja katsomaan niitä vaikka rinnakkain, että mikä on se itselle sopiva ratkaisu. Tämä on epätavallinen tilanne, jollaista ei ole tällä vuosituhannella aiemmin ollut, Metsola sanoo.
Rokkasen mukaan epävarma taloustilanne ja nopea korkojen nousu ovat tehneet monista varovaisempia asunnon ostamisen suhteen.
– Moni voi ajatella, että vuokra-asuminen on tässä kohtaa joustavampi ja turvallisempi vaihtoehto.
Asuntokauppoja tehdään karkeasti ottaen noin puolet siitä, mitä vuosi sitten tehtiin.
– Niitä kuitenkin tehdään kaiken aikaa. Ostamaan uskaltautuvat saavat nyt usein juuri sellaisen asunnon, jota ovat ehkä pitkään halunneet, koska markkinatilanne on tällainen. Juuri heidän toivomaltaan alueelta juuri oikeanlainen asunto, Metsola sanoo.
Helsingissä yksiöiden pieneen vuokrien nousuun vaikuttanut tarjonnan kasvu
Helsingissä etenkin pienempien vuokra-asuntojen hintojen nousu oli pientä muuhun maahan verrattuna. Loka-joulukuussa yksiöiden vuokrat nousivat edelliseen vuoteen verrattuna pääkaupunkiseudulla 0,3 prosenttia, kun muualla Suomessa yksiöiden vuokrat nousivat 1,5 prosenttia. Helsingissä keskusta-alueen pienten asuntojen vuokrat jopa laskivat vuoden aikana.
Rokkanen arvioi, että tähän on vaikuttanut yksiötarjonnan lisääntyminen.
– Jos mennään vaikkapa viisi vuotta taaksepäin, ennen kuin pääkaupunkiseudun rakentaminen vauhdittui, seudulla oli krooninen pula pienistä asunnoista. Yksiöiden vuokrat nousivat hyvin voimakkaasti suhteessa muihin asuntokokoihin. Nyt kun yksiöiden vuokrien nousu näyttää pysähtyneen Helsingissä hetkellisesti, voidaan sanoa, että tarjonta on saanut kysyntää kiinni.
Pääkaupunkiseudun kaupungeista etenkin Vantaalla vuokrien nousu on vauhdittunut. Vuosineljännesmuutoksia tarkasteltaessa toiseksi eniten loppuvuodesta vuokrat nousivat Vantaalla, heti Tampereen jälkeen. Rokkasen mukaan Vantaan Helsinkiä selkeästi huokeampi vuokrataso voi olla yksi syy vuokrien nousuun inflaation kurittaessa ihmisten ostovoimaa.
– Vantaalla on saatavilla edullisempia vuokra-asuntoja hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Se voi tässä tilanteessa lisätä vuokra-asuntojen kysyntää Vantaalla suhteessa Helsinkiin, Rokkanen arvioi.
Koko maassa keskimääräinen neliövuokra oli 16,1 euroa. Pääkaupunkiseudulla neliövuokrat olivat keskimäärin 20,8 euroa, muualla Suomessa 13,7 euroa.
Helsinkiläisyksiön mediaanikuukausivuokra oli loppuvuodesta 750 euroa. Tampereella yksiön mediaanivuokra oli 594 ja Oulussa 509 euroa. Mediaanivuokra tarkoittaa sitä, että kalliimpia ja halvempia asuntoja on yhtä paljon.
ARA-asuntojen vuokrat nousivat ympäri Suomea prosentin molemmin puolin.