Britannian pääministeri Rishi Sunak on saanut sakot, koska hän ei ole käyttänyt turvavyötä henkilöauton takapenkillä, kertoi yleisradioyhtiö BBC lauantaina. Varapääministeri Dominic Raabin mukaan Sunak on myöntänyt virheensä ja pyytänyt anteeksi.
– Pääministerikin on vain ihminen, jolla on hyvin vaativa työ. Hän on nostanut kätensä pystyyn ja myöntänyt virheensä, Raab sanoi.
Turvavyön käytön laiminlyönnistä voi saada sadan punnan (runsaan 114 euron) sakot. Jos asia menee oikeuteen, sakot voivat nousta aina 500 puntaan (runsaaseen 570 euroon) saakka.
Sunakin turvavyöttömyys tuli ilmi, koska hän kuvasi liikkuvassa autossa videon, jossa hän selosti hallituksen menoleikkauksia. Video julkistettiin myöhemmin Sunakin Instagram-tilillä.
Kyseessä on toinen kerta kun virkavalta muistaa Sunakia sakoilla. Ensimmäiset tulivat, kun hän osallistui yhdessä silloisen pääministerin Boris Johnsonin kanssa syntymäpäiväjuhliin pääministerin virka-asunnolla kesäkuussa 2020, vaikka maassa olivat voimassa tiukat koronarajoitukset.