Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elisalla takanaan vahva vuosi – myös loppuvuosi sujui kasvun merkeissä

Teleyhtiö Elisan loppuvuosi sujui kasvun merkeissä. Elisan vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi hieman päälle seitsemän prosenttia loka- joulukuussa verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Vertailukelpoinen liikevoitto kohosi vuoden viimeisellä neljänneksellä 119 miljoonaan euroon.

Liikevaihto nousi reilut viisi prosenttia 563 miljoonaan euroon.

Koko viime vuoden aikana Elisan vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 7,4 prosenttia verrattuna edellisvuoteen ollen 472 miljoonaa euroa. Liikevaihto nousi 6,6 prosenttia.

Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan mukaan Elisalla onkin takanaan vahva vuosi.

– Kaikki liiketoimintamme tekivät erinomaisen tuloksen geopoliittisista haasteista ja epävarmuuden lisääntymisestä huolimatta, Mattila sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa energiakustannusten nousu vaikuttaa myös Elisaan, mutta energiahintojen nousun negatiivinen vaikutus oli maltillinen kattavan suojauksen ansiosta.

Kuluvan vuoden liikevaihdon arvioidaan yltävän viime vuoden tasolle tai olevan jopa hieman korkeampi huolimatta siitä, että yleiseen taloudelliseen kehitykseen liittyy monia epävarmuustekijöitä.

Yhtiön hallitus ehdottaa, että viime vuodelta maksetaan 2,15 euron osakekohtainen osinko. Vuodelta 2021 yhtiö maksoi 2,05 euron osakekohtaisen osingon.