Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Nuorten kiinnostus ilmastonmuutokseen liittyviin uutisiin on laskenut, "Erdoganin puheessa paistaa vaalien läheisyys", Johnson väittää Putinin uhanneen häntä ohjusiskulla

Suomalaisten nuorten kiinnostus ilmastonmuutokseen ja ympäristön tilaan liittyviin uutisiin on laskenut. Asia ilmenee Uutismedian liiton kyselytutkimuksesta.

Vielä vuonna 2020 joka neljäs nuori ilmoitti vastaavassa kyselyssä olevansa kiinnostunut ilmastonmuutos- ja ympäristöuutisista. Nyt osuus on laskenut alle viidesosaan.

Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Kantar TNS. Kyselyyn vastasi joulukuussa vajaat 800 iältään 13–18-vuotiasta nuorta.

Ajokeli on tänään huono tai erittäin huono suuressa osassa maata

Ilmatieteen laitos varoittaa koko maanantain ajan huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä lähes koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Huonoa ajokeliä aiheuttaa lumisade, mutta varsinkin maan eteläosassa sateet muuttuvat rännäksi ja vedeksi, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi.

Lumisadealue osuu maan länsiosaan jo maanantain vastaisen yön aikana, ja sateet jatkuvat laajalti koko päivän. Vain pohjoisin Lappi jää ilman uutta lunta.

Meteorologin mukaan voimakkain lumisade osuu maan keskivaiheille.

Ruotsalaisasiantuntijan arvion mukaan Erdoganin puheessa paistaa vaalien läheisyys, puhe oli suunnattu turkkilaisille

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin puheessa Suomen hyväksymisestä Naton jäseneksi ilman Ruotsia paistoi vaalien läheisyys, arvioi Ruotsin puolustuskorkeakoulun lehtori Magnus Christiansson SVT:n Agenda-ohjelmassa.

Christianssonin mielestä Erdogan halusi puheellaan korostaa turkkilaisille, että hän määrää Naton laajentumisprosessista.

Turkin presidentin puheesta on Christianssonin mukaan vielä liian aikaista vetää lopullisia johtopäätöksiä.

Turkissa pidetään vaalit 14. toukokuuta. (Lähde: TT)

Israel jatkaa kovia rangaistustoimia – tuhoaa palestiinalaisten hyökkääjien perheiden kodit

Israel alkoi sunnuntaina toteuttaa rangaistustoimia, joita se sanoo kohdistavansa hyökkäyksiä tehneiden palestiinalaisten perheisiin.

Pääministeri Benjamin Netanjahun kabinetti kertoi, että perjantaina 7 ihmistä ampuneen 21-vuotiaan miehen koti itä-Jerusalemissa sinetöidään välittömästi ennen sen tuhoamista.

Poliisi ampui miehen perjantaina välikohtauksen jälkeen.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja näki palestiinalaisten kantavan ulos tavaroitaan asunnosta sen jälkeen, kun Israelin asevoimat sulkivat miehen kotitalon ovet.

Israelin hallitus ilmoitti sunnuntaina, että myös lauantaina kahta ihmistä haavoittaneen 13-vuotiaan palestiinalaispojan koti sinetöidään. (Lähde: AFP)

BBC: Boris Johnson väittää Putinin uhanneen häntä ohjusiskulla ennen hyökkäystä Ukrainaan

Britannian entinen pääministeri Boris Johnson väittää BBC:n dokumentissa Venäjän presidentin Vladimir Putinin uhanneen häntä ohjusiskulla ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Entisen pääministerin mukaan Putin esitti uhkauksensa sen jälkeen, kun Johnson oli varoittanut tätä sanomalla Ukrainan sodasta tulevan "täydellinen katastrofi".

Johnsonin mukaan hyvin pitkä ja eriskummallinen puhelinkeskustelu käytiin viime vuoden helmikuussa.

BBC:n dokumentti esitetään tänään Britanniassa Suomen aikaa kello 23.

Jasmin Kähärä juhlii sprintin kultaa hiihdon alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa

Suomen Jasmin Kähärä on voittanut Kanadan Whistlerissä alle 23-vuotiaiden hiihdon MM-kisoissa kultaa naisten sprintissä. Kähärä voitti toiseksi tulleen Norjan Kristin Austgulen Fostnäsin 0,71 sekunnilla.

Kolmas oli Norjan Sigrid Leseth Föyen. Hän hävisi Kähärälle 1,16 sekuntia.

Muista suomalaisista Amanda Saaren kisa päättyi välieriin ja Hilla Niemelän alkueriin. Vilma Ryytty karsiutui ensimmäisenä erävaiheesta ja oli 31:s.

22-vuotias Kähärä oli viime talvena Suomen joukkueessa Pekingin olympialaisissa.

Carolina voitti alkukauden komeettajoukkue Bostonin, Sebastian Aholle maali

Jääkiekon NHL:ssä Carolina Hurricanes on voittanut Boston Bruinsin maalein 4–1. Boston on ollut alkukauden komeettajoukkue NHL:ssä, mutta tappio oli sille nyt kolmas peräkkäinen.

Carolinan suomalaisista Sebastian Aho teki ottelun avausmaalin. Osuma oli Aholle kauden 21:s, ja hänellä on nyt 42 ottelussa tehopisteitä 44.

Carolinan Teuvo Teräväinen ja Jesperi Kotkaniemi eivät päässeet tehopisteille, ja maalivahti Antti Raanta oli huilivuorossa. Bostonin suomalaishyökkääjä Joona Koppanen ei ollut kokoonpanossa.