Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etsitkö eduskuntavaaliehdokasta? Tästä pääset Forssan Lehden vaalikoneeseen

Ilmastokriisin hallitsematon torjunta veisi Bangladeshin tekstiilityöntekijöiden työpaikat, sanoo kansalaisjärjestö

Bangladeshin tekstiilityöntekijät eivät pysty sopeutumaan vaate- ja tekstiilialalla edessä oleviin ilmastotoimiin, kertoo kansalaisjärjestö Finnwatchin tuore raportti.

Bangladeshissa tuotetaan runsaasti vaatteita muun muassa Suomeen ja muualle Eurooppaan.

– Työntekijät elävät kädestä suuhun, ja Bangladeshissa jylläävä inflaatio on entisestään vaikeuttanut toimeentuloa. Työttömyysturvaa ei ole, ja valtion tarjoamat erilaiset sosiaaliturvaohjelmat ovat pirstaleisia ja tehottomia, sanoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti järjestön tiedotteessa.

Raportin mukaan suurin osa työntekijöistä ei edes tiennyt, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa.

– Keskustelu vaateteollisuudessa tarvittavista ilmastotoimista ja niiden aiheuttamasta murroksesta on Bangladeshissa vasta alkutekijöissään, Kultalahti jatkaa.

Työntekijöillä ei ole mahdollisuutta sopeutua

Vaate- ja tekstiilialalla on edessään valtava muutos. Sen on vietävä päästöt nollaan, ja siirryttävä kiertotalouteen samaan aikaan kun automaatio lisääntyy.

Muutosten on arvioitu johtavan työpaikkojen siirtymiseen lähemmäs kuluttajamarkkinoita, mikä jättäisi Bangladeshin vaateteollisuuden työntekijät erittäin huonoon asemaan.

– Ilmastokriisi lyö Bangladeshia kahdesta suunnasta. Jokisuistossa sijaitseva väkirikas maa on erittäin altis sään ääri-ilmiöille, merenpinnan nousulle ja näistä aiheutuvalle eroosiolle ja maan suolaantumiselle. Samalla toimet ilmastokriisin torjumiseksi nakertavat pohjaa Bangladeshin yksipuoliselta vientiteollisuudelta, sanoo Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola.

Leipolan mukaan työntekijät olisi otettava mukaan vihreän siirtymä suunniteluun.

Kansalaisjärjestöt kampanjoivat tänä keväänä laajasti oikeudenmukaisen siirtymän puolesta. Finnwatchin koordinoiman yli 70 organisaatiota yhdistävän kampanjan oikeudenmukaisen siirtymän periaatteissa vaaditaan tukea kehittyvien maiden ilmasto- ja luontokatotoimien rahoittamiseen.

Finnwatchin raportti perustuu alan työntekijöiden ja kansalaisjärjestöjen haastatteluihin.