Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupan alan lakot vaikuttaisivat myös muun muassa päiväkotien ja sairaaloiden toimintaan

Kaupan alan lakoilla olisi toteutuessaan vaikutuksia sairaaloiden, tehostetun palveluasumisen yksiköiden, päiväkotien, vankiloiden ja Puolustusvoimien ruokahuollon toimintaan, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto. Hänen mukaansa lakkovaroitukset koskevat myös Foodservice-tukkukauppoja, jotka toimittavat ravintoloille ja ammattikeittiöille raaka-aineita.

– Toimitusten varassa on lakisääteisiä ruokapalveluita, joita lakot toteutuessaan haittaisivat, Luoto kertoo STT:lle.

– Esimerkiksi ravitsemuslaadun heikkenemisellä saattaa olla vanhainkodin asukkaille nopeitakin seurauksia, eivätkä asukkaat välttämättä pysty hoitamaan ruokaostoksia itsenäisesti, hän lisää.

Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut kaupan alalle kaikkiaan kolme lakkovaroitusta, joista viimeisin tuli eilen.

Luodon mukaan kaikki PAMin ilmoittamat mahdolliset lakot näkyisivät Foodservice-tukkukauppojen toiminnassa lisäksi siten, että vaikutukset vain voimistuisivat kerta kerralta.

Kaupoista ruokaa myös lakkojen aikana

Lakot eivät toteutuessaan tarkoittaisi, että ruokaa ei olisi kaupoista saatavilla, sanoo puolestaan valmiuspäällikkö Lauri Kulonen Päivittäistavarakauppa ry:stä.

– Suomessa on yhteensä 2 800 päivittäistavaramyymälää, ja lakko ei suinkaan koskisi kaikkia näitä, Kulonen sanoo.

– Lakkovaroituksen piirissä on pääsääntöisesti mukana hypermarketkokoisia myymälöitä. Muut myymälät jatkavat normaalisti toimintaansa myös mahdollisen lakon aikana.

Ruuan hamstraamiseen lakkojen alla Kulonen ei näe mitään tarvetta.

– Ruokaa riittää Suomessa, ja ruuan tuotanto- ja toimitusketju toimii lakonkin aikana, hän painottaa.

AKT:n lakkojen vaikutukset päivittäistavarakauppojen kuluttajille vähäisiä

Kaupan alan mahdollisten lakkojen lisäksi myös Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n ilmoittamalla lakolla voisi toteutuessaan olla vaikutuksia päivittäistavarakauppoihin. AKT antoi eilen varoitukset helmikuun puolivälissä alkavista lakoista muun muassa satamissa sekä tavara- ja säiliöautoliikenteessä. Autoliikenteen Työnantajaliiton mukaan lakko näkyisi pitkittyessään myös kauppojen hyllyillä.

Huoltovarmuusorganisaatiossa on selvitetty AKT:n lakkojen vaikutuksia. PTY:n kauppa- ja jakelupooli on osa huoltovarmuusorganisaatiota, joka tuottaa tilannekuvaa häiriötilanteista yhteistoiminnassa viranomaisten kanssa.

Lakkojen vaikutukset satamiin ja niiden toimintoihin voisivat vaikuttaa päivittäistavarakauppojen ulkomailta tuotaviin tuotteisiin. Ulkomaankuljetuksien häiriöt voisivat tarkoittaa, että joitain toimituksia ei kenties tulisi päivittäistavarakauppoihin.

– Meillä se koskisi pääsääntöisesti hedelmä- ja vihannestuotteita, Kulonen kertoo.

Kaupan yritysten kuljetusten osalta Kulosen mukaan joitakin viiveitä saattaa ilmetä yksittäisten kuljetusten osalta.

Kulonen muistuttaa myös, etteivät kaikki kuljetusyritykset ole lakon uhan piirissä.

Lakkojen vaikutukset kuluttajalle jäisivät siis Kulosen mukaan todennäköisesti varsin vähäisiksi.

– Esimerkiksi joissakin hedelmissä voi tietyn tuotteen osalta olla katkos saatavuudessa osaan myymälöistä, mikäli tuotetta ei ole saatu riittävästi tuonnista, arvioi Kulonen.

Kulosen mukaan huoltovarmuutta ei haluta kytkeä lakkojen työmarkkinakysymyksiin ja poliittisiin asioihin.

– Nämä ovat työmarkkinakysymyksiä, enkä siksi ota kantaa itse lakkoihin, vaan huoltovarmuusorganisaatiossa varaudumme tarvittaessa niiden vaikutuksia arvioimalla, Kulonen sanoo.

"Työntekijöiden kiusaamista"

Kaupan Liitto päätti eilen keskeyttää PAMin jäsenten jäsenmaksujen perimisen ja tilittämisen 15. helmikuuta alkaen osana työtaistelua. Kyseessä on Kaupan Liiton hallituksen antama kehotus liiton jäsenyrityksille. Asiasta kerrottiin PAMin uusimman lakkovaroituksen jälkeen.

PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo, että Kaupan Liiton päätös on työntekijöiden kiusaamista. Hän pitää toimenpidettä epäoikeudenmukaisena kaupan alan työntekijöitä kohtaan.

– Jäsenmaksujen perimättä jättäminen on työnantajien tapa kiusata omia työntekijöitään, Rönni-Sällinen sanoo PAMin tiedotteessa.

– Kiusaamisen sijaan työnantajien kannattaisi sopia nyt kunnollisista palkankorotuksista.

Rönni-Sällisen mukaan maksamattomat jäsenmaksut eivät tule aiheuttamaan ongelmia PAMin jäsenille.

– Jäsenten ei kannata olla huolissaan, sillä työnantajien työtaistelutoimenpiteen kärsijöinä eivät saa olla alan yksittäiset työntekijät, Rönni-Sällinen sanoo tiedotteessa.

PAMin mukaan ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen perimisestä ja tilittämisestä liitolle on sovittu kaupan alan työehtosopimuksessa. Sopimus päättyi tiistaina, eikä uutta sopimusta ole saatu neuvoteltua.

PAMin mukaan on mahdollista, että jotkut työnantajat saattavat jättää perimättä työntekijöiden jäsenmaksuja, jos työehtosopimusta ei ole saatu sovittua ennen helmikuun 15. päivää.

PAM ja Kaupan Liitto jatkoivat työriidan sovittelua tänään valtakunnansovittelijan johdolla. Rönni-Sällinen kertoi STT:lle, ettei ratkaisua syntynyt. Sovittelua jatketaan torstaina ja perjantaina iltapäivisin.

Kaikki K-Citymarketit, Prismat ja Lidlit pyritään pitämään mahdollisten lakkojen aikana auki

Kaikki K-Citymarket-, Prisma- ja Lidl-myymälät pyritään pitämään auki kaupan alan mahdollisten lakkojen aikana, kauppaketjuista kerrotaan STT:lle.

Joidenkin kauppojen tuotevalikoimassa ja palveluissa saattaa kuitenkin olla puutteita. Lisäksi S-ryhmästä kerrotaan, että joidenkin Prismojen aukioloajat saattavat lakkojen aikana poiketa normaalista.

– Lähtökohtaisesti tavoitteemme on pitää Prismat avoinna niin, että asiakkaat pääsevät asioimaan haluamissaan tutuissa myymälöissä, päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmästä sanoo.

– Emme kuitenkaan voi vielä tässä vaiheessa tietää, olisivatko kaikki Prismat auki täysillä palveluilla tai aukioloajoilla.

Päällysahon mukaan aukioloajat ja palvelut riippuvat siitä, paljonko henkilökuntaa on mahdollisen lakon alkaessa saatavilla.

– Eihän yksittäisen Prisman johtaja voi etukäteen tietää, paljonko väkeä on myymälässä paikalla.

Myös Lidlistä kerrotaan STT:lle, että yhtiön tavoitteena on pitää kaikki myymälät auki ja palvelut sekä tuotteet saatavilla normaalisti lakkojen aikana.

– Myymälöiden lakon aikana keskitymme pitämään myymälät auki ja palvelemaan asiakkaita mahdollisimman normaalisti, Lidl Suomen henkilöstöjohtaja Päivi Ben Ammar kirjoittaa sähköpostiviestissään.

"Varsin uudehko tilanne, kun lakot tulevat aaltoina"

Keskosta arvioidaan niin ikään, että K-Citymarketit pysyvät mahdollisten lakkojen aikana auki. Työsuhdeasioista vastaava johtaja Petteri Huovinen sanoo, että lakkojen "aaltomaisuus" ja mahdolliset muut lakot vaikeuttavat ennustamista.

– Tämähän on varsin uudehko tilanne, että lakot tulevat vaiheittain aaltoina ja eri liitojen yhdistelmänä. Siinä on paljon erilaisia huomioon otettavia tekijöitä, mikä vaikeuttaa kokonaisarviointia, Huovinen sanoo.

– Lähtökohtamme on kuitenkin edelleen, että K-Citymarketit pysyvät auki ja kauppoihin pystytään toimittamaan tavaraa myös lakon aikana.

Huovisen mukaan K-Citymarketit pidettäisiin lakkojen aikana auki pääasiassa esihenkilöiden voimin. Lisää käsipareja voitaisiin mahdollisesti saada työntekijöistä, jotka eivät syystä tai toisesta osallistuisi lakkoon.

– On tietysti mahdollista, että osa henkilöstöstä tulee töihin lakosta huolimatta. Se on kunkin oma valinta, oli liiton jäsen tai ei, Huovinen toteaa.

– Lopulta tieto saadaan vasta kunakin lakkopäivänä. Siinä voi olla myös työvuorokohtaista vaihtelua.

Ensimmäiset myymälöitä koskevat lakot alkaisivat 9. helmikuuta

Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut kaupan alalle kolme lakkovaroitusta yhteensä neljälle eri ajanjaksolle helmikuussa. Ensimmäiset myymälöitä koskevat lakot toteutuisivat osassa K-Citymarket- ja Prisma-kauppoja 9.–11. helmikuuta, jos kaupan alalle ei saada sitä ennen sovittua uutta työehtosopimusta.

Myymälöitä koskeva lakko laajenisi 16.–18. helmikuuta, jolloin se koskisi yhteensä 415:tä toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 26 000 henkilöä.

Tuolloin lakon piirissä olisivat muun muassa kaikki Suomen K-Citymarketit, Prismat, Lidlit ja Veljekset Keskinen Oy:n myymälät. Se kattaisi myös useita Tokmannin ja Halpa-Hallin myymälöitä.

Myymälöiden ohella lakko koskisi kumpanakin ajankohtana myös osaa Keskon logistiikkapalveluista. Lisäksi PAM on antanut kaupan varastoja koskevat lakkovaroitukset 6.–9. ja 13.–16. helmikuuta.

PAMin tähän mennessä antamat lakkovaroitukset eivät koske Keskon ja S-ryhmän pienempiä kauppoja, kuten K-marketeja, S-marketeja, Saleja ja Alepoita.