Furuvikin eläintarhasta Gävlen lähellä Ruotsissa joulukuussa karanneet simpanssit pääsivät pakoon, koska niiden aitauksen ovi oli jäänyt eläintenhoitajalta lukitsematta, eläintarha kertoi keskiviikkona.
Auki olevaa ovea ei huomattu kahdessa myöhemmässä tarkastuksessakaan. Seitsemästä simpanssista neljä jouduttiin lopulta ampumaan, koska kaikkien nukuttaminen ei olisi onnistunut, ja eläimiä pidettiin vaarallisina. Kolme saatiin takaisin aitaukseen.
Eläintarhan toimitusjohtaja Sandra Wilke kuvaili tapahtumaketjua "äärettömän surulliseksi". Wilken mukaan eläintarha on nyt parantanut käytäntöjään sekä henkilökunnan koulutusta, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.
Tapaus järkytti pahasti myös eläintarhan henkilökuntaa, jolle tarjottiin sen jälkeen kriisiapua.