Näyttää siltä, että Ukrainan taisteluissa on tulevina viikkoina käynnistymässä aktiivisempi vaihe, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksen pääopettaja, everstiluutnantti Jarmo Mattila STT:lle.
– Venäjä on talven aikana keskittänyt kalustoa ja kouluttanut lisää joukkoja. Kyllä siellä venäläisillä on valmisteluja käynnissä, Mattila sanoo.
Ukrainan tiedustelupalvelu on varoittanut, että Venäjä suunnittelisi Donetskin ja Luhanskin alueiden valtausta kokonaan maaliskuun loppuun mennessä, kertoo yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).
"Tuskin koko Ukrainan valloitusta lähdetään yrittämään"
Ukraina on useamman viikon ajan varoitellut Venäjän olevan käynnistämässä "laajamittaista hyökkäystä" Ukrainaan. Esimerkiksi Ukrainan puolustusministeri on arvioinut BBC:lle, että hyökkäys voisi ajoittua sodan vuosipäivän, eli helmikuun 24. päivän tuntumaan.
– Tuskin koko Ukrainan valloitusta lähdetään yrittämään toisin kuin vuosi sitten. Donetskin alue voisi olla realistinen tavoite ja sitä myöten Donbasin alueen saanti kokonaan haltuun, Mattila arvioi.
Vaikka Ukrainan puolustus olisi kunnossa, Venäjän läpimurto voi olla mahdollinen, jos se saa keskitettyä joukkoja, tulivoimaa ja kalustoa kohtuullisen rajatulle alueelle.
– Menestystä on mahdollista saavuttaa. Oleellisempi kysymys on kuitenkin se, että mitä sitten. Miten menestystä hyödynnetään, ja mitä vastatoimia Ukraina pystyy tekemään? Jatko on tärkeämpi kuin alkurynnistyksen onnistuminen.
Mattila arvioikin, ettei Venäjän voima välttämättä riittäisi pitkälle. Ukrainalaiset ovat taistelleet hyvin, ja he ovat myös voineet koota reserviä venäläisiä vastaan.
Ukraina saa kevään aikana käyttöönsä muun muassa länsimaiden Leopard-panssarivaunuja.
– Se on merkittävä lisä heidän nykyiseen kalustoonsa ja tuo etenkin hyökkäysvoimaa. Ne antavat Ukrainalle mahdollisuuden käynnistää hyökkäyksiä ja yrittää alueidensa takaisinvaltaamista.
Taisteluiden keskiössä nyt oleva Bahmut ei ole strategisesti merkittävä
Viime viikkoina taisteluita on käyty erityisesti Bahmutin kaupungin ympäristössä Ukrainan itäosassa. Venäjän sanoo päässeensä etenemään kohti Bahmutia.
– Itse ajattelen, että Soledarin valtauksen myötä venäläiset pyrkivät saartamaan Bahmutia ja ottamaan sen haltuun. Mutta taistelutilanteesta on vaikea saada tarkkaa kuvaa, Mattila sanoo.
Vaikka Bahmutin ympärillä on sodittu jo pitkään, kaupungin strateginen merkitys taisteluissa ei ole erityisen iso.
– Mutta se avaa jatkomahdollisuuksia. Esimerkiksi liikenneyhteyksiä avautuu, jos Bahmut saadaan vallattua. Ja se vaikuttaa ukrainalaisten puolustukseen.
Valko-Venäjältä tuleva hyökkäys voisi sitoa Ukrainan joukkoja
Pitkin talvea on spekuloitu myös sitä, voisiko Venäjä yrittää uutta hyökkäystä Valko-Venäjän kautta. Kuitenkin muun muassa ISW on arvioinut, että tällainen hyökkäys olisi epätodennäköinen.
Mattilan mukaan Valko-Venäjällä on käynnissä lähinnä venäläisten sotilaiden koulutusta. Valko-Venäjällä ei kuitenkaan ole niin paljon venäläisjoukkoja, että merkittävämpää, isoa hyökkäystä olisi mahdollista yrittää.
– Mutta jos Itä-Ukrainassa käynnistyy venäläisten isompi hyökkäys, Valko-Venäjältä voisi tulla sitova hyökkäys, jolla sidottaisiin pohjoisessa olevat Ukraina joukot.
Yleisesti sodalle ei näy loppua. Kevät käynnistää taisteluissa pikemminkin uuden vaiheen.
– Jommankumman täytyisi saada niin merkittävä voitto, että sillä olisi vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon (sotaa koskien), Mattila sanoo.