Yhdysvaltain toiseksi väkirikkaimman osavaltion Texasin useaan piirikuntaan on julistettu hätätila alueella koetun jäämyrskyn jäljiltä. Hätätilasta määräsi osavaltion republikaanikuvernööri Greg Abbott.
Aiemmin tällä viikolla raju jäämyrsky aiheutti omaisuusvahinkoja, häiriöitä liikenteeseen ja paikallisia sähkökatkoja.
Hill-lehden mukaan ainakin 10 ihmistä on kuollut kolmen osavaltion alueella riehuneen jäämyrskyn jäljiltä Yhdysvaltain eteläosissa. Myrskyn vuoksi satojatuhansia asiakkaita oli vailla sähköä, ja lauantaina illalla yli 80 000 texasilaista oli yhä sähköttä.
Talvisään ääri-ilmiöistä kärsii Yhdysvalloissa tällä hetkellä myös maan koillisosa, jossa on mitattu ennätyksellisen kylmiä lämpötiloja arktisen ilmamassan vyöryessä maahan. New York Timesin mukaan esimerkiksi Bostonissa rikottiin yli vuosisadan takainen pakkasennätys.
Lehden mukaan Massachusettsin osavaltiossa sää aiheutti sylivauvan kuoleman, kun puu kaatui auton päälle.