Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kokoomus moittii SDP:tä konkretian puutteesta vaalitavoitteissa – "Me esitämme myös keinot"

Kokoomus esitteli tiistaina eduskuntavaaliohjelmaansa ja moitti SDP:tä konkretian puutteesta sen vaalitavoitteissa.

– Sosiaalidemokraatit kyllä uskovat siihen, että talouden kasvu on välttämätöntä, mutta heiltä puuttuvat kaikki keinot. Ne oli unohdettu kirjoittaa siihen ohjelmaan. Meillä on keinot, meillä on kasvun kaava, vakuutti puheenjohtaja Petteri Orpo tiedotustilaisuudessa.

Kokoomuksen mukaan talous saadaan kestävään kasvuun muun muassa vauhdittamalla investointeja Suomeen ja laittamalla yrittämisen ympäristön kuntoon.

– Yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa, täytyy olla kannustava verotus, infran pitää toimia, pitää olla tutkimus- ja tuotekehitysmäärärahoja, pitää purkaa byrokratiaa ja sääntelyä ja lisätä markkinataloutta ja kilpailullisuutta, Orpo luetteli.

Työllisyysasteen kokoomus haluaisi nostaa 80 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

– Me olemme huomanneet, että SDP on tullut tälle samalle linjalle. Keskeinen ero on se, että me esitämme tälle myös keinot, sanoi varapuheenjohtaja Elina Lepomäki.

Kokoomus muun muassa purkaisi kannustinloukkuja, lisäisi paikallista sopimista ja tekisi työnteosta kaikissa tilanteissa kannattavaa. Kokoomus myös haluaa lisätä tuntuvasti kansainvälistä rekrytointia.

SDP:n tavoitteena on nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin jo ensi vaalikauden aikana.

SDP julkaisi oman eduskuntavaaliohjelmansa viime viikonloppuna.

"Pitää painaa kaasua ja jarrua"

Kokoomus ei halua, että kenenkään verotus nousisi. Kokoomus katsoo myös, että SDP:n tavoite nostaa veroja 2–2,5 miljardia euroa ja samalla toivoa talouskasvun kiihtymistä ei ole realistinen.

– Kukaan maailman ekonomisti ei allekirjoita, että tämä on samassa lauseessa edes mahdollista, Lepomäki sanoi.

Kokoomuksen mukaan samaan aikaan pitää pystyä painamaan kaasua ja jarrua.

– Jarrua julkisten menojen jatkuvalle kasvulle ja velkaantumiselle mutta kaasua sille, että Suomen talous kasvaa ja hyvinvointi kasvaa, Orpo sanoi.

Vaaliohjelman sisältöä puolue on esitellyt useaan otteeseen jo aiemmin. Esimerkiksi talouspoliittisia linjauksia esiteltiin vaaliristeilyllä toissa viikonloppuna. Puolueen keskeisenä tavoitteena on, että julkinen talous saadaan tasapainoon seuraavien kahden vaalikauden aikana.