Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tiistaina antamassaan ratkaisussa tuominnut 59-vuotiaan miehen elinkautiseen vankeuteen entisen naisystävänsä murhasta Espoossa.
Mies oli määrätty naista koskeneeseen lähestymiskieltoon. Tapahtuma-aamuna hän meni naisen kotitalon rappukäytävään odottamaan, että nainen poistui kotoaan. Miehellä oli mukanaan veitsiä, vasara ja nyrkkirauta. Käräjäoikeuden mukaan mies iski naista rappukäytävässä teräaseella yli 30 kertaa. Osa iskuista osui oikeuden mukaan naista kasvoihin.
Käräjäoikeuden mukaan uhri oli yrittänyt paeta hyökkäystä kohti ulko-ovea siinä kuitenkaan onnistumatta. Mies lopetti hyökkäyksensä vasta, kun ulkopuolinen ihminen puuttui siihen. Hyökkäyksen nähnyt todistaja kuvaili oikeudessa miehen toimintaa raivokkaaksi.
Todettiin syyntakeiseksi
Käräjäoikeus totesi jo viime kesänä antamassaan välituomiossa, että mies oli aiheuttanut naisen kuoleman. Tuolloin oikeus määräsi miehen mielentilatutkimukseen, ja oikeudenkäynti jatkui sen valmistuttua tammikuussa.
Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli veriteon aikaan syyntakeinen eli hän ymmärsi tekonsa seuraukset. Tiistaina annetussa varsinaisessa käräjätuomiossa oikeus otti kantaa siihen, oliko kyseessä tappo vai murha.
Kehonrakennusta harrastanut mies myönsi oikeudelle aiheuttaneensa entisen tyttöystävänsä kuoleman, mutta kiisti murhasyytteen.
Oikeudelle hän kertoi menneensä naisen asunnon ulkopuolelle, koska halusi sopia erimielisyydet tämän kanssa ennen kuin itse meni suorittamaan vankeusrangaistusta aiemmasta seksuaalirikostuomiosta. Hän kertoi, että hänellä oli lyhyen keskustelun jälkeen "pimennyt".
Käräjäoikeus katsoi, että miehen hyökkäys oli vakaasti harkittu ja tekotavaltaan erityisen raaka ja julma. Se oli siksi käräjäoikeuden mukaan tapon tunnusmerkistöä selvästi törkeämpi.
– Tekoa oli edeltänyt uhriin kohdistunut pitkäaikainen vainoaminen ja sen vuoksi määrätyn lähestymiskiellon rikkominen, käräjäoikeus toteaa perusteluissaan.
Käräjäoikeus tuomitsi Harri Pekka Puhjon murhasta elinkautiseen vankeuteen. Oikeus katsoi hänen syyllistyneen myös entisen naisystävänsä laittomaan uhkaukseen, vainoamiseen ja lähestymiskiellon rikkomiseen. Vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus määräsi hänet maksamaan uhrin omaisille useiden tuhansien eurojen edestä korvauksia henkirikoksen seurauksista.