Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

NoHo Partnersin loppuvuosi näytti valoisalta – liikevaihto nousi ja tulos parani

Ravintolayhtiö Noho Partners paransi vuoden viimeisellä neljänneksellä tulostaan ja nosti liikevaihtoaan.

Yhtiön liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 88,1 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 69,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi 8,5 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 6,7 miljoonaa euroa.

Koko vuonna NoHo Partnersin liikevaihto kasvoi 68,1 prosenttia ja oli 312,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 186 miljoonaa euroa.

Yhtiön osake on ollut tulosjulkisten jälkeen nousussa. Yhden jälkeen päivällä osake oli kaksi prosenttia plussalla.

Vuosina 2021 ja 2020 koronapandemia ja siitä seuranneet rajoitukset runtelivat ravintola-alaa.

Yhtiö kertoo tiedotteessa, että matkailu- ja ravintola-alan suhdannenäkymät ovat parantuneet viime vuosista pandemiaa edeltävälle tasolle, mutta näkymiä ja kuluttajien luottamusta heikentävät edelleen epävarma geopoliittinen tilanne, kuluttajien ostovoiman heikkeneminen sekä yleinen kustannusten nousu.

– Yhtiö jatkaa aktiivisia toimenpiteitä markkinatilanteen nopeisiinkin muutoksiin varautumiseksi seuraamalla aktiivisesti operatiivista tehokkuutta ja hinnoittelua, keskittämällä hankintasopimuksia sekä käymällä säännöllistä vuoropuhelua tavarantoimittajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Asiakaskysynnän arvioidaan jatkuvan hyvällä tasolla vuonna 2023, NoHo Partners kertoo.

"Markkinalle tulee jatkuvasti uusia kuluttajia"

Toimitusjohtaja Aku Vikström sanoo tiedotteessa vuoden 2022 olleen liikevoiton osalta yhtiön historian paras.

– Pystyimme palaamaan kahden vaikean pandemiavuoden jälkeen 2024 strategian tavoitevauhtiin ja saavuttamaan ensimmäistä kertaa yli 10 prosentin liikevoittomarginaalin koko vuoden liikevoiton ollessa 31,6 miljoonaa euroa ja 10,1 prosenttia liikevaihdosta, hän sanoo.

Hän lisää, että tilikauden tulokseen vaikutti negatiivisesti Eezy Oyj:n markkina-arvon laskusta johtunut 10,4 miljoonan euron suuruinen, rahoituskuluihin kirjattu käyvän arvon alentuminen.

Vikström sanoo, että kannattavuuden selkeän tasonnoston takana ovat rakenteelliset muutokset, joita yhtiö on tehnyt viimeisen kahden vuoden aikana. Toimitusjohtajan mukaan ravintolamarkkina on kehittynyt positiivisesti vuoden 2022 aikana.

– Markkinalle tulee jatkuvasti uusia kuluttajia niin nuorista kuin eläkkeelle siirtyvistä ikäluokista. Ravintoloissa ruokailleiden osuus ja nautittujen aterioiden lukumäärän keskiarvo jatkoivat selkeätä kasvuaan, hän sanoo.