Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Amorellan myynti paisutti Viking Linen tulosta

Laivavarustamo Viking Linen liiketulos nousi loka-joulukuussa 19,4 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1,6 miljoonaa euroa. Tulosta nosti Amorella-aluksen myynti, sillä kaupalla oli 15,0 miljoonan euron positiivinen vaikutus tulokseen.

Viking Linen kolmen kuukauden liikevaihto kasvoi 39,5 prosenttia vuoden takaisesta 124,5 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan matkojen kysyntä oli loppuvuonna hyvää sen päämarkkinoilla. Koronapandemiaa edeltävälle tasolle ei kuitenkaan päästy, sillä kansainvälisten matkailijoiden määrä oli huomattavasti edellisvuosia pienempi.

Koko vuoden osalta Viking Linen liikevaihto kasvoi 494,7 miljoonaan euroon ja liiketulos nousi 38,3 miljoonaan euroon. Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses arvioi, että yhtiön toiminta on kehittynyt suotuisasti, vaikka vuosi oli poikkeuksellinen sekä yhtiölle että koko maailmalle.

– Matkustajamarkkinoiden kysyntä on ollut hyvää, ja matkustajamäärät ylittivät odotuksemme. Varustamon aluksilla matkustaneiden matkustajien määrä oli lähes 5 miljoonaa, mikä vastaa 114 prosentin kasvua edeltävään vuoteen verrattuna, Hanses sanoo tiedotteessa.

– Matkustajamäärät kasvoivat eniten reitillä Turku–Ahvenanmaa–Tukholma, jolla liikennöivät Viking Grace- ja Viking Glory -alukset. Kasvaneen myynnin ansiosta olemme lähes täysin onnistuneet kompensoimaan Ukrainan sodasta johtuvien korkeiden polttoainekustannusten tulosvaikutuksen

Toimitusjohtajan mukaan etenkin maaliskuussa liikennöinnin aloittanut Viking Glory on suoriutunut hyvin ja myös vaikuttanut merkittävästi yhtiön tulokseen.

Uusia myyntejä ei odotettavissa

Kuluvaa vuotta Hanses pitää toiminnan kannalta haastavana, mutta innostavana.

– Geopoliittinen tilanne ja sen vaikutus energian hintoihin, inflaatioon, korkoihin ja valuuttoihin sekä näiden epävarmuustekijöiden vaikutus matkustushalukkuuteen, kysyntään, kulutusmalleihin ja kustannuksiin aiheuttavat edelleen epävarmuutta, Viking Line arvioi tämän vuoden näkymiä.

Amorellan lisäksi viime vuonna sovittiin Rosella-aluksen myynnistä ja sen toimituksesta tammikuussa. Yhtiön mukaan muita myyntejä ei ole tänä vuonna odotettavissa.

Viking Linen hallitus arvioi, että yhtiön tulos ennen veroja jää tänä vuonna hieman alle vertailukauden. Osinkoa ehdotetaan jaettavaksi 0,40 euroa osaketta kohden.