Britannian Berliinin-suurlähetystön entinen vartija David Ballantyne Smith on saanut 13 vuoden vankeustuomion vakoilusta. Syytetty oli myöntänyt luovuttaneensa arkaluontoista tietoa Venäjän Saksan-lähetystölle. Hänet saatiin kiinni peiteoperaatiossa.
Tuomari sanoi vartijan saaneen Venäjältä rahaa ja kertoi motiivin olleen Britannian etujen vahingoittaminen.
Tuomari Mark Wall sanoi torstaina antavansa tuomion sillä perusteella, että syytetyllä on ollut jatkuva suhde Venäjään ja tämä sai rahaa toiminnastaan. Tuomari ei uskonut syytetyn väitteitä siitä, että tämä olisi luovuttanut tietoa Venäjälle vain kahdesti aiheuttaakseen Britannialle "hämmennystä".
Skotlannista lähtöisin oleva Smith on armeijan veteraani, joka oli työskennellyt suurlähetystössä viisi vuotta. Syyttäjien mukaan Smith kirjoitti Venäjän lähetystölle ensimmäisen kerran vuonna 2020, jolloin hän paljasti yksityiskohtia Britannian lähetystön henkilökunnasta ja ehdotti yhteydenpitoa. Kun asia tuli Britannian ja Saksan viranomaisten tietoon, he kehittivät juonen saadakseen vartijan kiinni itse teossa.
Videoiden kuvaaminen h umalatilan piikkiin
Venäläisagenteiksi tekeytyneet brittiagentit pyrkivät tekemisiin Smithin kanssa. Salaa kuvatussa videossa hän kertoo venäläistä esittäneelle britille halventavaa kieltä käyttäen, ettei luota työnantajiinsa eikä halua olla Saksassa.
Smith otettiin kiinni kotonaan toissa vuoden elokuussa, ja myöhemmin hänet luovutettiin Britanniaan.
Tällä viikolla Smith kertoi oikeudessa tuntevansa häpeää nähdessään suurlähetystön henkilökunnan, jonka oli pettänyt. Hän väitti ainoastaan halunneensa aiheuttaa hankaluuksia ja hämminkiä.
Oikeudessa kuultiin, että syytetty oli kuvannut useita videoita lähetystörakennuksessa. Syyttäjän mukaan syytetty oli kuvannut toimistoja yksityiskohtaisesti ja näyttänyt niiden tarkat sijainnit. Smith perusteli toimintaansa humalatilalla.
Smith on sanonut, ettei ole ottanut vastaan rahallista korvausta. Oikeudessa häneltä kuitenkin kerrottiin löytyneen rahaa, jonka alkuperä ei ollut tiedossa.
Tuomittu on naimisissa ukrainalaisnaisen kanssa. Puoliso muutti takaisin kotimaahansa vuonna 2018.