Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Blinken saapui Turkkiin – tutustuu maanjäristyksen jälkeiseen avustustyöhön ja tapaa Erdoganin

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on saapunut vierailulle Turkkiin. Blinken käy nyt Turkissa ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten alkaneella ulkoministerikaudellaan.

Tänään sunnuntaina Blinkenin ohjelmassa on tutustumista maanjäristyksen jälkeiseen avustustyöhön maan kaakkoisosassa sekä keskustelua maanjäristysalueelle lähetettävästä tuesta. Vierailusta oli sovittu jo ennen viime viikon maanantaina tapahtunutta maanjäristystä.

Blinken saapui iltapäivällä Etelä-Turkkiin Incirlikin lentotukikohtaan, jota on käytetty Yhdysvaltain avustuslähetyksiin katastrofialueelle. Yhdysvallat on toimittanut alueelle noin 200 pelastustyöntekijää ja avustustarvikkeita 85 miljoonan dollarin edestä.

Illalla Blinken jatkaa matkaansa pääkaupunki Ankaraan, jossa hän tapaa maanantaina Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin.

Blinkenin ja Erdoganin asialistalla arvioidaan olevan etenkin kaksi asiaa: Turkin havittelemat hävittäjäkaupat Yhdysvaltain kanssa sekä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysprosessi.

Turkki haluaisi ostaa Yhdysvalloilta F-16-hävittäjiä, mutta Yhdysvaltain kongressi on toistaiseksi estänyt kaupat. Turkki puolestaan on jumittanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksiä panttaamalla niiden ratifioimista.

Maanantaina Blinken jatkaa matkaansa Turkin naapurimaahan Kreikkaan, jossa hänen on tarkoitus keskustella muun muassa Turkin ja Kreikan välisistä jännitteistä. Naapurusten kireät välit ovat lientyneet jonkin verran Turkin maanjäristyksen jälkeen, kun Kreikka on toimittanut Turkkiin runsaasti avustustarvikkeita.

Myös Yhdysvaltain ja Turkin välit ovat olleet viime vuosina jännitteiset. Turkki on silti Yhdysvalloille strategisesti tärkeä kumppani esimerkiksi Ukrainan sodan kannalta.