Euroalueella taloudellinen aktiviteetti on piristynyt helmikuussa nopeinta vauhtia yhdeksään kuukauteen, kertoo talouskehitystä verrattain luotettavasti ennakoiva ostopäälliköiden indeksi.
S&P Global -yhtiön kokoama indeksi sai helmikuussa lukeman 52,3. Lukema ylitti reippaasti ekonomistien odotukset.
Euroalueen talouskehitys piristyi selvästi tammikuusta, jolloin ostopäälliköiden indeksi sai arvon 50,3. Jos indeksin lukema on yli 50, se ennakoi tuotannon kasvua.
Lisääntyneen taloudellisen aktiviteetin taustalla olivat palvelualojen aiempaa vahvempi kehitys ja teollisuustuotannon punnerrus kasvun puolelle. Talouden parantunutta virettä tukivat helmikuussa muun muassa kysynnän lisääntyminen ja toimitusketjujen ongelmien hellittäminen.
– Luottamuksen kohoaminen on piristänyt kasvua samaan aikaan, kun pelot taantumasta hälvenevät ja inflaatio näyttää saavuttaneen huippunsa, kommentoi S&P Globalin pääekonomisti Chris Williamson tiedotteessa.
Palvelualat hyötyvät koronasäästöjen käytöstä
OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomistin Jari Hännikäisen mukaan euroalueen talous näyttää pitäneen pintansa yllättävän hyvin.
– Pahimmat pelot talouden alamäestä eivät ole toteutumassa, Hännikäinen sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa euroalueen taloutta kannattelee nyt palvelusektori, joka hyötyy erittäin vahvoista työmarkkinoista sekä kotitalouksille korona-aikana kertyneiden säästöjen purkamisesta.
– Teollisuuden pitkäkestoiset tuotantoketjujen ongelmat osoittivat yhä selvempiä hellittämisen merkkejä kysynnän ja tarjonnan vastatessa aiempaa paremmin toisiaan. Teollisuuden näkymiä varjostaa kuitenkin tilausvirtojen supistuminen, Hännikäinen arvioi.
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kommentoi uusia tietoja sanomalla, että positiiviset yllätykset euroalueen talousdatassa jatkuvat.
– Ostopäällikköindeksit viittaavat taas entistä selvemmin talouden kasvuun. Mitä paremmin talous pitää pintansa nousevien korkojen keskellä, sitä enemmän EKP joutunee nostamaan korkoja inflaatiopaineiden taltuttamiseksi, von Gerich tviittaa.
OP:n Hännikäisen mukaan talouden pohjavire on edelleen vaatimaton helmikuun ostopäällikköindeksien ja muiden luottamuslukujen tuomista positiivisista yllätyksistä huolimatta. Hänen arvionsa mukaan euroalue saattaa välttää virallisen taantuman, mutta kasvu jää tänä vuonna aneemiseksi.