Tänä viikonloppuna alkaa Luonto-Liiton perinteinen kevätseuranta.
Kahdeksana eri seurantaviikonloppuna kerätään havaintoja yli 40 kasvi- ja eläinlajista ympäri Suomea. Seurantaviikonloppuina ilmoitettujen havaintojen avulla pystytään saamaan kuvaa kevään etenemisestä kahden viikon välein.
Seurantaviikonloppujen ulkopuolella voi ilmoittaa myös lajien ensihavainnoista.
Kevätseurannan havainnoista voi ilmoittaa sähköisesti kampanjan verkkosivuilla olevaan lomakkeeseen.
Tänä vuonna kevätseurannan teemana on pölyttäjien kevät.
– Tahdomme tämän vuoden teeman kautta lisätä tietoisuutta siitä, kuinka tärkeitä pölyttäjät ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta, kertoo kevätseurannan kampanjakoordinaattori Lotta Ojajärvi Luonto-Liiton tiedotteessa.
Teemalajeja tänä vuonna ovat ampiainen, kimalainen, nokkosperhonen, mustikka, voikukka ja paju.
Havainnot tallennetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan.
Havaintojen avulla pystytään vertailemaan kevään alkamista ja edistymistä eri vuosina, ja niitä voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimisessa.
Luonto-Liiton kevätseuranta järjestetään jo 47:ttä kertaa.