Helsingin kaupunki ilmoitti perjantaina 24. helmikuuta ruokamyrkytysepidemiasta, jonka epäillään aiheutuneen kaupungin eri ravintoloissa nautituista ostereista.
Perjantaina ostereista löytyneeseen norovirukseen sairastuneita oli tiedossa noin 20. Nyt maanantaina luku on viisinkertaistunut mediatietojen mukaan.
– Näyttää siltä, että ostereiden syömiseen liittyviä tapauksia on tällä hetkellä jo noin 100 kappaletta, Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuuden päällikkö Riikka Åberg kertoo MTV:lle.
Perjantaina virusostereita mahdollisesti tarjoilleita ravintoloita oli tiedossa kuusi. Tiedossa on nyt muutama lisää, Åberg kertoo Helsingin Sanomille kuitenkaan nimeämättä kyseisiä ravintoloita. Helsingin kaupunki julkaisi perjantaina listan aiemmin mainituista kuudesta ravintoloista.
Elintarvikevalvonnan mukaan osterit ovat riskielintarvikkeita ruokamyrkytyksiin liittyen. Åberg kertoo MTV:lle osterien saastuvan yleensä jo kasvatusvesissä, eivätkä ravintolat tai niiden asiakkaat voi päälle päin havaita raaka-aineessa olevia bakteereja. Norovirusta on tähän mennessä löytynyt ravintoloiden Ranskasta saamista elintarvikenäytteistä. Myös Hollannista saapuneen erän epäillään sisältäneen virusta. Kyseistä erää tutkitaan ja se on vedetty myynnistä.
– Bakteeri tai virus ei leviä tasaisesti koko toimituserään, joten tutkiminen vie aikaa, Åberg sanoo HS:lle.
Jos osterit nautitaan perinteiseen tapaan raakana tai niitä ei kuumenneta riittävästi, ravintoloilla ei ole paljoa tehtävissä.
Åbergin käsityksen mukaan ihmiset eivät ilmeisesti ole kovin tietoisia ostereiden ruokamyrkytysriskeistä.